etusivu huvipuistot teemapuistot tivolit lakkautetut tietoja
uutiset artikkelit

HUVIPUISTOJEN HISTORIA

Tickler Varhaishistoria
Kaikki alkoi Coney Islandilta
Muut huvipuistot
Eurooppa vastaan Amerikka
Karuselli
Vuoristorata
Maailmanpyörä

Varhaishistoria

Nykyiset huvipuistot saavat kiittää olemassaolostaan varhaisia markkinoita. Nämä olivat jo vuosisatoja sitten eläneille ihmisille vuoden kohokohtia, jossa huvittelulla oli vähintään yhtä tärkeä rooli kuin tavaroiden myynnillä. Meno oli hulvatonta ja näytelmät, taikatemput, akrobaatit, ampumaradat, luonnonoikut ja jopa mekaaniset laitteet viihdyttivät sen ajan yleisöä. Markkinat olivat kuitenkin vain kerran pari vuodessa, eivätkä siis pysyviä.

Kiinteitä huvipuistoja alettiin rakentaa etupäässä Euroopan suurkaupunkeihin 1700-luvun aikana. Ne eivät olleet täynnä huvilaitteita olevia alueita, kuten nykyään, vaan enemmänkin rauhallisia puistoja komeine istutuksineen ja konserttilavoineen. Näihin puistoihin tehtiin kokopäivän retkiä etenkin viikonloppuisin. Muutamat näistä puistoista ovat säilyneet ja kehittyivät nykyaikaiseksi huvipuistoksi, kuten esimerkiksi Bakken ja Tivoli Tanskassa sekä Grönä Lund Ruotsissa.

Kunnian modernin huvipuiston kehittämisestä saavat kuitenkin amerikkalaiset. Varsinaisena vedenjakajana pidetään Chicagon maailmannäyttelyä 1893. Se esitteli mekaanisia uutuuslaitteita, kuten esimerkiksi jättiläismäisen maailmanpyörän, mutta kaikkein tärkeintä oli kuitenkin uusi konsepti. Huvipuistolaitteet ja siihen liittyvät asiat keskitettiin omalle alueelleen. Ei kestänyt kuin kaksi vuotta, kun New Yorkissa avattiin ensimmäinen aidattu puisto, joka oli keskittynyt laitteisiin sekä erilaisiin esityksiin ja jonka portilla perittiin sisäänpääsymaksu. Maailmannäyttelyn arkkitehtuuri vaikutti valtavasti varhaisten huvipuistojen ulkoasuun, ja sen vaikutus on kiistatta havaittavissa vielä tänäkin päivänä.

Yhdysvalloissa oli muutenkin yllättävä taustatekijä, joka aiheutti varsinaisen buumin huvipuistojen perustamiseen. Tämä oli paikallisten voimayhtiöiden hinnoittelupolitiikka. Lähes jokaisessa isossa kaupungissa oli 1900-luvun alussa raitiovaunuliikennettä, joilta sähköyhtiöt perivät kiinteän korvauksen riippumatta siitä, kuinka paljon sähköä käytetään. Raitiovaunuyhtiöt alkoivat miettiä, kuinka ihmiset saadaan käyttämään linjoja myös vapaa-aikanaan. Etenkin sunnuntai oli hiljainen päivä, mutta silti liikennöitsijät joutuivat maksamaan täyden hinnan sähköstä. Niinpä yhtiöt ostivat suuria maa-alueita suurkaupunkien lähettyviltä, ja perustivat komeita puistoja viheralueineen ja konserttilavoineen vähän samaan tyyliin kuin Euroopassa.

Idea toimi loistavasti, ja äkkiä vaunut olivatkin täynnä puistoon piknikille matkustavia perheitä. Erona Eurooppaan oli se, että mekaaniset laitteet, etunenässä karusellit ja vuoristoradat, alkoivat tulla puistoihin hyvin nopeasti. Voidaan sanoa, että jo vuonna 1910 oli kaikissa isoissa amerikkalaisissa kaupungeissa oma huvipuisto. Suomeen vastaavan tuloa jouduttiin odottamaan vielä 40 vuotta.

Aerial Swings, Luna Park

Aerial Swings, Luna Park

Mekaanisten laitteiden keksimistä on vaikea ajoittaa tiettyyn vuoteen, tai edes vuosisataan. Tiedetään, että esimerkiksi hevosurheilusta kehittynyt karuselli on peräisin jo 1600-luvun lopusta. Myös erilaisia keinuja ja maailmanpyörän esiasteita tiedetään käytetyn jo samoihin aikoihin. Kaikki nämä olivat kuitenkin lihasvoimalla toimivia. Vasta höyryvoiman käyttö suurinpiirtein 1870-luvusta alkaen teki näistä laitteista "nykyaikaisia".

Kaikki alkoi Coney Islandilta

Maailman ensimmäinen nykyaikainen huvipuisto avattiin Coney Islandissa, New Yorkissa, vuonna 1895. Saari tunnettiin jo aikaisemminkin kylpyläpaikkana, johon New Yorkin varakkaat matkustivat lyhyen laivamatkan päähän kaupungista. Alueen hiekkarannoilla saattoi kuumana kesäpäivänä olla satojatuhansia ihmisiä. Illan pimetessä nämä siirtyivät alueen satoihin huvipaikkoihin.

Hetki oli otollinen, kun kapteeni Paul Boyton, joka oli niittänyt mainetta hurjilla vesitempuillaan, päätti avata kokonaisen huvialueen. Alueella ei sinänsä ollut mitään erityistä, mitä ympäristöstä ei olisi jo löytynyt. Uusi keksintö oli kuitenkin se, että Boyton aitasi alueen, ja alkoi periä sisäänpääsymaksua portilla. Puistossa oli sekä laitteita, että ajan hengen mukaisesti esityksiä ja muuta oheistoimintaa. Kaikki laitteet ja rakennelmat oli luonnollisesti rakennettu puusta. Nykyisen mittapuun mukaisesti laitteet olivat suorastaan vaarallisia, koska minkäänlaisia turvalaitteita ei yleensä ollut. Ehkä kaikista hurjin oli vesiränni, jossa kokonaiset veneet syöksyivät korkean liukumäen huipulta tekolampeen kyydissään tyylikkäästi pukeutuneet matkustajat. Veneet kiskottiin tyhjinä takaisin huipulle kaapelivedolla.

Ehkä kaikkein legendaarisimmat puistot olivat Steeplechase, joka avattiin 1897, Luna Park (1903) ja Dreamland (1904). Ne olivat jopa Boytonin Sea Lion Parkia isompia. Luna Park itseasiassa rakennettiin Sea Lion Parkin paikalle sen käytyä kannattamattomaksi. Kolme suurpuistoa kilpailivat keskenään, ja olivat valtava vetonaula Coney Islandille.

Dreamland, Coney islandDreamland, Coney Island

Steeplechasen erikoisuus oli suuri laukkarata, jossa asiakkaat ratsastivat mekaanisilla hevosilla toisiaan vastaan. Puistossa oli myös maailmanpyörä, joka oli siihen aikaan uutuus. Leimallisinta puistolle oli kuitenkin se, että suurin osa laitteista sijaitsi ison lasipaviljongin sisällä. Tämä oli erityisen kannattavaa sateisella säällä.

Luna Park oli kolmikosta isoin. Se oli myös arkkitehtuuriltaan upein hienoine torneineen. Pimeän tullessa sytytettiin puiston tuhannet sähkölamput. Siihen aikaan tämä oli suoranainen sensaatio. Myös Luna Park piti sisällään muutaman hurjan laitteen, pari vuoristorataa ja lukuisia pikkukohteita. Näistä suosituin oli Matka Kuuhun-esitys, joka vastaa idealtaan ehkä lähinnä nykyisiä 360 asteen elokuvaesityksiä. Maiseman vaihto hoidettiin pelkästään lavasteilla yleisön istuessa avaruusalusta muistuttavassa katsomossa.

Dreamland avattiin kolmikosta viimeisenä, mutta jo sen avajaisissa oli yli 100 000 vierasta. Vaikka puistossa oli paljon varsinaisia laitteita, oli siellä kahteen kilpailijaansa verrattuna suhteessa enemmän muita esityksiä ja käyntikohteita. Alueella oli mm. kääpiöistä koostuva palokunta, joka esitti tasatunnein sammutusnäytöksiä. Ehkä sensaatiomaisin nähtävyyksistä olivat keskoskaapit, joissa hoidettiin oikeita vauvoja sairaalaolosuhteissa, hoitajien ja lääkärien valvonnassa. Keskoskaapit olivat tuohon aikaan niin kalliita, että tavallisilla sairaaloilla ei ollut varaa niitä pitää. Hoito oli korkeatasoista, ja lukuisten vauvojen elämä pystyttiin säästämään puiston ansiosta.

Steeplechasen laukkarata

Steeplechasen laukkarata

Puistojen pahin uhka oli se, että ne oli rakennettu kokonaan puusta. Kaikki puistot joutuivat useaan otteeseen vakavan tulipalon kohteeksi. Steeplechase paloi pahoin vuonna 1907, mutta rakennettiin nopeasti uudestaan entistä ehompana. Dreamland paloi maan tasalle vuonna 1911, kun siellä tehtiin korjaustöitä ennen seuraavana päivänä tapahtuvaa kauden avajaisia. Suunnitelmista huolimatta puistoa ei ikinä rakennettu uudestaan. Samana vuonna tuli vaurioitti myös osaa Luna parkin kohteista. Vuonna 1944 Luna paloi uudemman kerran, mutta pystyi vielä jatkamaan pari vuotta toimintaansa. Toiminta oli kuitenkin käynyt kannattamattomaksi, joten pari vuotta myöhemmin loputkin puistosta purettiin. Steeplechase kesti aina vuoteen 1964, kunnes sekin laittoi lapun luukulle. Nykyään korkea tukirunko Steeplechasen laskuvarjotornista on ainoa merkki, mitä on jäänyt muistuttamaan Coney Islandin kolmen suurpuiston loiston päivistä.

Muut huvipuistot

Muuallakin Yhdysvalloissa osattiin huvitella kuin Coney Islandilla. Esimerkiksi Ohion Cedar Point aloitti huvipuisto-toiminnan jo vuonna 1897. Se on tänään Amerikan suurin yksityisessä omistuksessa oleva huvipuisto. Puistossa on eniten vuoristoratoja koko maailmassa.

Los Angelesissa kokeiltiin toista ratkaisua, ja huvipuistot rakennettiin jättimäisten laitureiden päälle. 1800-luvun lopussa paikalla oli pelkkiä kalastuslaitureita, mutta vuodesta 1898 alkaen niitä alettiin isontamaan satojen metrien pituisiksi. Seuraavan kymmenen vuoden aikana laitureille alettiin rakentamaan ravintoloita, tanssihalleja, ja niihin tuotiin karuselleja ja muita huvipuistolaitteita. 1910-luvun alussa laitureilla oli jo täyskokoisia huvipuistoja vuoristoraroineen.

Merkittävintä alueella olivat kuitenkin kanavat, jotka rakennettiin rantaviivan takana olevalle joutomaalle 1904. Kanavaverkosto oli muutaman kilometrin pituinen, niiden syvyys oli hieman toista metriä, ja niiden leveys oli noin kymmenen metriä. Kanava oli yhtydessä läheiseen mereen, joka takasi veden vaihtumisen kanavissa. Alue sai nimenkseen Venice of America. Alue oli upea, ja kävijöitä kuljetettiin kanavissa venetsialais-tyylisillä veneillä. Kanavan muodostamilla pikku saarilla saattoi olla tyylikkäitä asuntoja hienossa ympäristössä.

Kanavien ylläpito tuli kuitenkin vuosien mittaan kalliiksi, ja lisääntyvä autoliikenne tarvitsi sekä katuja että parkkipaikkoja. Niinpä suurin osa kanavista täytettiin maalla vuonna 1929. Loput kuitenkin säilyivät sattuman oikusta, ja ovat siellä vielä tänäkin päivänä miljoonien turistien ilona.

Ehkäpä legendaarisin kaikista Yhdysvaltojen puistoista oli New Yorkin kupeessa sijainnut Palisades Park. Se perustettiin raitiovaunu-yhtiön toimesta vuonna 1898. Puisto suljettiin yllättäen vuonna 1971, ja paikalle rakennettiin kerrostaloja. Palisades Park oli loppuun saakka menestyvä puisto, ja sen sulkemista voisi verrata siihen, että Linnanmäki panisi yhtäkkiä lapun luukulle, ja pantaisiin maan tasalle.

Oman lukunsa vaatisivat varmasti suuret huvipuistoketjut, kuten Six Flags tai Disney, mutta nämä muoviset teemapuistot ovat allekirjoittaneelle pahimman luokan kirosana. Ainoa oikea huvipuisto on sellainen, jossa näkyy ajan patina ja pitkät perinteet.

Eurooppa vastaan Amerikka

Jos vertaillaan huvipuistoja Euroopan ja Amerikan välillä, niin rapakon takana on selvästi isoimmat puistot. Amerikassa kaikki on suurta, ja niin myös puistotkin. Lähes kaikki isoimmat puistot ovat nykyisin jättiyhtiöiden omistuksessa. Ne ovat lähes poikkeuksetta muovinmakuisia teemapuistoja, joissa itse laitteet eivät välttämättä ole keskeisessä roolissa. Disney on työntänyt lonkeronsa jo Pariisiin saakka, ja muutkin jättiläiset ovat tulollaan. Budweiseria tuottava Anheuser-Busch on lähes Disneyn veroinen huvipuiston omistaja. Näille yhtiöille ei ole mikään ongelma sijoittaa miljardeja markkoja yhteen ainoaan huvipuistoon.

Euroopassakin on isoja puistoja omasta takaa, mutta täällä teemapuistot eivät vielä ole lyöneet itseään niin vahvasti läpi. Lisäksi Euroopassa on hyvin vahva kirtelevien tivoleiden kulttuuri. Englannissa on jopa sellaisia tivoleita, jotka pyörittävät pelkästään kymmeniä vuosia vanhoja, höyrykoneilla toimivia, laitteita.

Jos amerikkalaiset isännöivät nykyisin suurimpia puistoja, niin laite-maaottelussa eurooppalaiset vievät selvän voiton. Johtavat huvipuistolaitteiden valmistusmaat ovat Italia, Saksa ja Englanti. Yhdysvalloissakin on paljon alan teollisuutta, mutta selvänä markkinajohtajana nämä ovat lähinnä vuoristoradoissa, ja silloinkin lähinnä omassa maassaan. Amerikkalaisfirmat myyvät itseasiassa paljon Euroopassa valmistettuja laitteita omalla tuotemerkillään. Siksi on monesti melko hämäävää selvittää tietyn laitteen valmistaja.

Karuselli

Karuselli on saanut nimensä italiankielen sanasta Carosello. Kuten karusellien hevosista voi päätellä, niin laite on kehittynyt hevosurheilusta jota harrastettiin alkujaan lähi-idässä noin 1100-luvulta alkaen. Peli sai valtavan suosion etenkin Ranskassa, jossa sitä kehitettiin edelleen 1400- ja 1600-lukujen välillä. Pelin tarkoitus oli se, että ratsastaja yritti saada täydessä vauhdissa kerättyä miekkaansa pronssisia renkaita, jotka roikkuivat puusta ohuiden narujen varassa. Esimerkiksi Ludvig XIV järjesti komeita karuselli-kilpailuja keskellä Pariisia.

1600-luvun lopussa tätä peliä varten kehitettiin mekaaninen harjoituslaite, jossa oli pyörivään alustaan liitetty muutama puuhevonen, jolla ratsastaja istui. Lisää karuselleja rakennettiin, kun huomattiin, että laitetta voidaan käyttää myös huvittelutarkoitukseen. Koska myös tavallinen rahvas oli innostunut, oli karuselleille äkkiä valtavat markkinat ja lukuisat valmistajat alkoivat niitä tekemään.

Alkuaikojen karusellit olivat kuitenkin lihasvoimalla toimivia. Ne olivat kooltaan varsin pieniä, koska hevonenkaan ei jaksanut pyörittää isoa laitetta. Vuonna 1866 Englannissa keksittiin käyttää höyrykonetta karusellin pyörittämiseen. Tämä mahdollisti koneiston suurentamisen lähes nykyisiin mittoihin.

Karusellien kulta-aikaa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku, jolloin se oli suosituin huvipuistolaite. Arvioidaan, että laitteita on tänä päivänä vain murto-osa siitä, mitä niitä oli vuosisadan alussa. Siksi vanhat karusellit ovatkin erittäin kalliita. Kokonaisen vanhan karusellin maailmanennätyshinta on noin 700 000 dollaria. Jopa yksittäisten hevosten hinnat saattavat helposti nousta useisiin tuhansiin dollareihin.

On mielenkiintoista, että englantilaiset karusellit pyörivät myötäpäivään, kun taas muut eurooppalaiset ja amerikkalaiset pyörivät vastapäivään. Syynä tähän pidetään sitä, että Englannissa pidettiin sopimattomana, että herrasmies nousisi ratsunsa selkään oikealta puolelta. Koska karusellihevoset katsovat aina ulospäin sivulle, pystyy niistä heti näkemään, kumpaan suuntaan kulkevaan laitteeseen ne on tehty. Englantilaishevoset katsovat siis vasemmalle, ja muut oikealle.

Vuoristorata

On yllättävää, että vuoristoratojen perusidea on kotoisin Venäjältä. Siihen on kuitenkin looginen syy, lumi. Ensimmäiset vuoristorataa karkeasti muistuttavat rakennelmat olivatkin periaatteessa kelkkamäkiä, joiden jäädytettyjä ratoja alettiin laskemaan aina 1600-luvulta saakka. Kevään tullessa tämä huvi kuitenkin loppui. Kesällä rataa päästiin laskemaan vasta aivan 1800-luvun alussa, jolloin Pariisiin kyhättiin puinen vuoristoradan esiaste. Jostain syystä idea ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan radat katosivat kokonaan puoleksi vuosisadaksi.

Vuoristorata teki uuden tulemisensa rapakon takana vuosisadan lopuilla. Amerikassa ei ollut joka paikassa lunta, mutta siellä oli paljon kaivoksia, joihin oli rakennettu mittavia kuljetusratoja. Hylättyjen kaivosten ratoja oli jopa muutettu turistikäyttöön jo 1870-luvulla.

Ensimmäinen moderni vuoristorata näki päivänvalonsa vuonna 1884, Coney Islandilla tietenkin. Rata oli hidasvauhtinen suoranpätkä, jonka toisessa päädyssä matkustajat nousivat toiseen vaunuun vierekkäiselle radalle paluumatkalle. Matkustajat istuivat vaunuissa menosuuntaan nähden sivuittain. Kaarteita ei ollut, eikä jyrkkiä syöksyjä tai nousuja, sillä vauhti oli noin 6 mailia tunnissa. Siitä huolimatta radalla matkusti yli 10 000 ihmistä päivässä. Rata tienasi valmistuskustannuksensa takaisin muutamassa viikossa.

Yleisön valtavan kiinnostuksen takia vastaavia ratoja alkoi nousta pian Coney Islandille kiihtyvällä vauhdilla. Ratoja alettiin kehittämään yleisön suosiosta kilpailtaessa. Ensin niihin lisättiin eksoottisia maisemalavasteita. Kun tämä ei enää riittänyt houkuttimeksi, alettiin ratojen nopeuksia lisäämään, ja tehtiin aina vaan jyrkempiä kaarteita. Jo vuonna 1895 rakennettiin ensimmäinen rata, jossa parin matkustajan vaunut tekivät pystysuuntaisen silmukan. Rata oli luonnollisesti täysin puusta rakennettu. Rata kuitenkin purettiin parin vuoden päästä, koska yleisö ei uskaltautunut sen kyytiin.

Flip Flap, Coney Island

Flip Flap, Coney Island

Joskus yleisön pelko oli aivan perusteltua. Vuonna 1910 tapahtui vakava onnettomuus, jossa vaunu tipahti erään radan korkeimmalla kohdalla. Syynä onnettomuuteen oli liian suuri vauhti ja neljä ihmistä sai surmansa. Tämä vaara eliminoitiin 20-luvulla, kun vaunuihin alettiin lisäämään apupyörät myös kiskojen alle, jotka pitivät väkisin vaunut radalla. Tällöin myös nopeudet voitiin nostaa nykytasolle. Linnanmäen vuoristoradalla ei muuten ole lainkaan apupyöriä. Tämän johdosta vaunujen perässä ajaa aina jarrumies. Jarrumiehen käyttö on maailmalla erittäin harvinainen käytäntö.

Maailmanpyörä

Amerikkalaiset kutsuvat maailmanpyörää nimeltä Ferris Wheel, eli Ferris-pyörä. Tämä johtuu siitä, että laitteen keksijä oli nuori amerikkalainen insinööri George Ferris. Pyörä valmistettiin tilaustyönä Chicagon maailmannäyttelyyn vuonna 1893. Idean Ferris sai kastelujärjestelmästä, jossa joen viereen asennettu suuri pyörä nostaa vettä runkoonsa asennetuilla kauhoilla. Euroopassa oli käytetty samantapaisia huvilaitteita jo paljon aikaisemmin, mutta ne olivat puusta tehtyjä, varsin matalia hökötyksiä.

Ferrisin teräksinen maailmanpyörä oli valtava ilmestys. Se oli 80 metriä korkea, ja sen 36 talon muotoista vaunua pystyi kuljettamaan yli 2000 asiakasta kerralla. Pyörä oli messujen suurin vetonaula, ja tienasi kustannuksensa takaisin lyhyessä ajassa. Vastaavia pyöriä, tosin paljon pienempiä, alkoi pian ilmestymään muihinkin huvipuistoihin esikuvansa innoittamina.

Ensimmäiselle pyörälle kävi kuitenkin köpelösti. Kun maailmannäyttely purettiin, pistettiin myös pyörä osiksi ja kuljetettiin läheiseen huvipuistoon. Isot käyttökustannukset ja vähäinen kävijämäärä laittoivat puiston konkurssiin. Vielä kerran jättiläinen laitettiin osiksi ja kuljetettiin St. Louisin maailmannäyttelyyn 1904. Purku-, kuljetus- ja pystytyskulut olivat niin suuret, että kukaan ei halunnut maailmannäyttelyn loputtua ottaa suurta pyörää riesakseen. Sen omistajat hylkäsivät kylmästi koko hökötyksen, ja jättivät sen pystyyn ruostumaan. St. Louisin asukkaat kyllästyivät pian katselemaan rapistuvaa rakennelmaa, ja niinpä se lopulta räjäytettiin dynamiitilla kasaan vuonna 1906.

Nimitys "maailmanpyörä" on suomalaista keksintöä. Esimerkiksi Englannissa käytetään nimeä big wheel. Se, miten maailmanpyörä on saanut nimensä, on hämärän peitossa, mutta todennäköisesti syynä on juuri se, että laite teki ensiesittelynsä maailmannäyttelyssä.

Jos haluat tietää enemmän vanhoista huvipuistoista, niin käy Jeff Stantonin loistavilla Coney Island tai Venice of America sivuilla.

Pääsivulle