TIVOLI SEITERÄN HISTORIA

Päivitetty 01.09.25

Teksti: Lauri Vartiainen ja Artturi Martynov

Lauri Seiterä (1915-1992)

Artikkelin kuvat (ellei toisin mainita): Tivoli Seiterä

Tivoli Seiterän perustaja, Lauri Seiterä (alkujaan Lauri Cederholm), syntyi Terijoella vuonna 1915. Samasta kaupungista oli lähtöisin myös Sariolan tunnettu tivolisuku, joka tuli vaikuttamaan Lauri Seiterän elämään seuraavien vuosikymmenien ajan. Tämän vanhemmat erosivat, jolloin Lauri jäi äitinsä huostaan, joka työskenteli Sariolan kotiapulaisena Keravalla.

Käytännössä Lauri Seiterä oli yksi Sariolan tivoliperheen jäsen, joten oli luonnollista, että hän osallistui perheen tivolitoimintaan. Seiterä jatkoi Sariolan leivissä aina sodan syttymiseen saakka, ja toimi lopulta kenttämestarina Sariolan tivolissa. Nimensä Lauri Seiterä vaihtoi vuonna 1937. Tämä pelasi pesäpalloa Keravan Pallonlyöjissä, jonka valmentaja ehdotti nuorelle Cederholmille Suomalaisperäistä sukunimeä. Olihan myös toinenkin tunnettu terijokelainen, J.A.F. Grönroos, suomentanut nimensä Sariolaksi.

Aselajiltaan Lauri Seiterä oli pioneeri. Keväällä 1942 jatkosodan aikaan puolustusvoimat ja J.A.F. Sariola perustivat tivolin Maaselälle, Karhumäen kaupunkiin. Karhumäen tivoli sijaitsi lähellä rintamaa, ja sen tarkoituksena oli viihdyttää lomavuorossa olleita joukkoja. Suurin osa Sariolan väestä kutsuttiin tivolia pyörittävään joukko-osastoon. Lauri Seiterä palveli Karhumäessä kenttämestarina lähes pari vuotta, kunnes sotatoimet kiihtyvät ja hän palasi taistelutehtäviin. Hän eteni yliluutnantiksi saakka, ja palkittiin useilla kunniamitaleilla osoittamastaan urhoollisuudesta. Valitettavasti sodan loppuvaiheessa hän haavoittui vaikeasti.

Lauri Seiterä palasi tivolialalle heti sairaalasta päästyään, vuonna 1946. Hän teki mm. yhteistyötä Lasten Päivä-tapahtumia organisoivien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Linnanmäkeä ei tuolloin ollut vielä olemassa, vaan pelkkä tivoli, joka toimi Helsingissä Messukentällä. Lauri Seiterällä oli tivolissa lautaspeli, jossa yritettiin hajottaa lautasia palloja heittämällä. Myös Messuhallissa oli Lasten Päivän tapahtumia. Seiterä vuokrasi sieltä tilat ampumaradalleen Leo Lindblomilta, joka oli maineikas orkesterinjohtaja, todellinen ideanikkari ja Laurin yhteistyökumppani vuosikymmenien ajan.

Pommituspeli Lin-Air

Pommituspeli oli yksi Lauri Seiterän peleistä Linnanmäen alkuaikoina. Ylhäällä pyörivistä metallisista lentokoneista piti pudottaa tikka alhaalla olevalle maalialueelle. Palkintona oli mm. iskelmälevyjä sen ajan suosikkiesiintyjiltä. Myöhemmin tämä peli kiersi Seiteröiden tivolin mukana.

Kun Linnanmäen huvipuisto perustettiin vuonna 1950, oli Lauri Seiterä yksi sen keskeisiä hahmoja. Tällä oli puistossa heti ensimmäisestä kaudesta lähtien useita pelejä, kuten ammunta, renkaanheitto, tykkipeli ja pommituspeli. Seuraavana vuonna hän avasi yhden Linnanmäen kuuluisimmista kohteista, Vedenneitohallin. Ensimmäisenä vuotena Vedenneidot olivat teltassa, mutta vuodeksi 1952 pelille rakennettiin oma halli Markkinatorille, muiden Seiterän pelien viereen. Seiterän apuna Vedenneitohallin ja pelien pidossa olivat Halmevaaran veljekset, joiden sisar Ailakki meni naimisiin "Jaffu" Sariolan pojan, Unton, kanssa. Ailakki Sariola johtikin aikanaan Sariolan suvun suurinta tivolia, Suomen Tivolia, ennen kuolemaansa.

Vedenneitopeli, 1951-1980

Vedenneitohalli oli yksi Linnanmäen kuuluisimpia kohteita vuosina 1951-1980. Asiakas sai viisi palloa, joilla yritettiin osua muutaman metrin päässä oleviin pieniin valkoisiin maalitauluihin. Maalien takan oli verkkoaita, jonka takana vedenneidot istuivat lavoilla odottamassa osumaa. Osuma vapautti lavojen lukitusmekanismin, jolloin tytöt tipahtivat kirkaisten alla olevaan vesisäiliöön.

Keväällä 1957 Seiterä sai uuden pelinhoitajan, Johanna Nuoliojan. Tälle tarjottiin alkuun vedenneidon vakanssia, josta hän päättäväisesti kieltäytyi. Koska kaikki pelinhoitajan paikat olivat jo menneet, näytti siltä, ettei uusi työnhakija pääsisi ainakaan sillä kertaa Linnanmäelle töihin. Johtaja Seiterä oli kuitenkin niin myytyä miestä, että käski Ormo Halmevaaran vaikka keksiä uuden pelinhoitajan vakanssin, kunhan vain saataisiin nainen Mäelle töihin. Ei kestänyt kauaa, kun Johanna Nuoliojasta tuli rouva Seiterä, ja legendaarinen Vedenneitohalli sai pitkäaikaisen hoitajansa. Johanna Seiterä alkoi siirtymään hallin hoitajaksi kaudella 1958. Seuraavasta kesästä lähtien koko halli oli täysin hänen vastuullaan, koska Lauri Seiterä alkoi samaan aikaan pystyttämään omaa tivoliaan.

Johanna Seiterä

Johanna Seiterällä on sylissään esikoispoika Jussi. Perheen nuorempi poika, Tuomo, toimi tivolin lopettamiseen saakka myöhemmin johtajana. Molemmat veljeksistä aloittivat tivoliuransa jo hyvin nuorena. Jussi Seiterä päätti tivoliuran sijaan työllistyä kiinteistövälittäjänä.

Vedenneitoja oli parhaimmillaan työvuorossa 6-8 kappaletta. Tyttöjä oli yleensä vaikea löytää riittävästi, sillä työ oli kovaa, ja kukin neidoista saatettiin pudottaa toista sataa kertaa päivässä. Onneksi vesi oli sentään lämmintä, sillä altaassa oli lämmitin. Moni luulikin tulevansa töihin vain huvittelemaan, mutta illuusiot helposta työstä karisivat nopeasti, ja moni jättikin leikin kesken saatuaan ensimmäisen tilipussin. Toiset taas olivat hyvinkin uskollisia, ja toimivat vuosikausia Seiteröiden palveluksessa. Suurin osa naisista oli helsinkiläisiä, joiden lisäksi joukossa oli jopa pari tummaihoista kaunotarta 70-luvulla.

Ormo Halmevaara

Halmevaara oli Vedenneitohallin historian alkupuolen pelinhoitaja ja oli vastuussa hallista, kun Lauri ei ollut paikalla. Kuvassa Ormon lisäksi alkuvuosien vedenneitoja.

Vedenneitohalli oli yksi Linnanmäen suosituimmista kohteista niin kauan, kun se oli olemassa. Noin joka kymmenes Linnanmäen kävijöistä vieraili hallissa, joten siellä saattoi vierailla lähes 100 000 kävijää vuosittain. Toiminta herätti myös runsaasti paheksuntaa ja suoranaista vastustusta. Kaikkia ei miellyttänyt vedenneitojen rohkea linja, saattoivathan jotkut tytöt olla jopa yläosattomissa, mikä oli tuohon aikaan sensaatio. Yläosaton linja alkoi tosin vasta kello 22 jälkeen, kun lapsiperheet olivat poistuneet puistosta. Esimerkiksi altaan veden laatua moitittiin, ja sen väitettiin olevan todellinen bakteeripesä. Totuus oli kuitenkin se, että vesi oli täysin juomakelpoista. Allas tyhjennettiin ja pestiin kerran viikossa ja sen sisältämä vesi vaihtui lähes päivittäin.

Tasavallan virallisen siunauksen Vedenneitohalli sai 25.7.1966, jolloin Urho Kekkonen vieraili Lintsillä, ja tutustui myös Vedenneitoihin. Vaikka arvovieraiden tulo Linnanmäelle olikin yleisesti tiedossa, ei tiedetty sitä, missä kohteissa nämä kävisivät. Niinpä UKK:n ja muiden arvovieraiden saapuminen Vedenneitohalliin tapahtui yllättäen. Johanna Seiterä oli juuri myymässä lippuja, ja juoksi nopeasti antamaan pallot presidentille. Muutaman pallon heitettyään Kekkonen osui maaliin, ja tyttö loiskahti veteen. Presidentti nautti vierailustaan erittäin paljon.

Vedenneitohalli

Vedenneitohallissa riitti silmänruokaa sekä sisällä, että ulkona, kuten presidentti Kekkonenkin sai todeta.

70-luvulla naisasiakkaat alkoivat kysellä, miksei hallissa ole myös miehiä töissä. Näitä palkattiinkin pian lehti-ilmoituksella, joten ennen pitkää hallissa oli yhtä aikaa, sekä tyttöjä, että poikia pudotettavana. Tästä huolimatta pieni, mutta Naisasialiitto Unioni, piti hallin toimintaa naisten arvoa alentavana, ja lähetti vuonna 1978 kirjelmän Linnanmäen johdolle. Tämän seurauksena Linnanmäen johto päättikin pari vuotta myöhemmin lopettaa toiminnan. Koska Seiterät olivat pelkkiä vuokralaisia, eivät nämä voineet vaikuttaa asiaan, ja niinpä kesä 1980 jäi viimeiseksi vedenneitokesäksi. Hallin laitteet purettiin ja vietiin Seiteröiden varastoon Mustajoelle. Itse rakennus kuului Lasten Päivän säätiölle, joten Vedenneitojen tilalle tuli peliautomaattihalli.

Vuosina 1964-1968 Seiterät pitivät itsekin pelihallia, ei tosin Linnanmäellä vaan Tapanilan urheilutalossa. Cafe Casino oli kahvilan ja pelihallin yhdistelmä. Paikkaa piti erityisesti Johanna Seiterä. Kesällä kahvila oli kiinni, mutta se aukesi talvikaudeksi, kun Linnanmäki suljettiin. Kahvila ja pelipuoli olivat toisistaan erotettuja. Pelipuoli sisälsi mm. pelimerkeillä toimivia hedelmäpelejä, useita seinäpelejä, flippereitä, keilapelin sekä muita viihdepelejä, ja se olisi jopa tämänkin päivän mittapuun mukaan merkittävä pelihalli. Valitettavasti Tapanilan väestöpohja ei ollut riittävän laaja, jotta kahvilaa olisi kannattanut pitää, joten se lopetettiin muutaman vuoden jälkeen.

Cafe Casino

olisi jopa tämänkin päivän mittapuun mukaan merkittävä peliautomaattihalli. Valitettavasti toiminta loppui vuonna 1968. Näitä komeita automaatteja näkee tänään esimerkiksi Casino RAY:n ravintolatiloissa.

Tämä iskuvoimaa mittaava nyrkkeilypallo oli Cafe Casinon ja tivolin vakiokalustoa. Peliennätyksen omistaa vielä tänäkin päivänä Vesa-Matti Loiri.

Syyskuussa 1962 Linnanmäki lähti talvikiertueelle, kun huvipuisto meni kiinni. Kiertue suuntautui Lahteen ja Tampereelle. Mukana oli muutama Linnanmäen laite sekä pelejä. "Talvikiertueet" uusittiin vuosina 1963 ja 1964. Myös Seiterät olivat mukana näillä kiertueilla peliensä kanssa. Tuohon aikaan Lauri Seiterällä ei vielä ollut omia laitteita. Kesäksi 1965 Linnanmäki kuitenkin hankki uuden autoradan. Vaikka Lasten Päivän Säätiö ei yleensä vanhoja laitteitaan myy, sai Lauri Seiterä kuitenkin ostettua entisen autoradan. Tämä ostos oli pohjana kiertävälle tivolille.

Autorata, 1965-1975

Linnanmäen toinen sähköautorata päätyi Seiteröille vuonna 1965. Se oli Huvipuisto Seiterän ensimmäinen varsinainen ajolaite. Laitetta käytettiin viimeisen kerran kauden 1975 alussa kahdessa paikassa. Tämän jälkeen se siirrettiin Seiteröiden talvipaikkaan Mustajoen koululle viettämään eläkepäiviä. Nykyisin se on melko varmasti kierrätetty.

Huvipuisto Seiterän ensimmäinen toimintavuosi oli 1966. Autoradan seurana kiersi ensimmäisenä vuonna Vauhtivirveli, joka oli alkujaan vuokrattu Skoghin tivolista Ruotsista, sekä useita pelejä, jotka oli yleensä sijoitettu telttoihin. Aluksi laitteita vedettiin traktoreilla tai lähetettiin rahtina junissa, myöhemmin hankittiin kuorma-autot.

Vapaa esitys alkamassa

Seiterän politiikkana on aina ollut, ettei tivolialueelle ole minkäänlaista pääsymaksua. Lisäksi tivolin mukana kiersi pitkään esittäviä taiteilijoita, jotka esittivät vapaaohjelmia tivolikentällä. Vuosien varrella Seiterän tivolissa on nähty mm. surmanajoa, trapetsitaiteilijoita, taikureita, surmansukellus, jossa palava hyppääjä sukelsi 25 m korkeudesta pieneen vesialtaaseen, sekä lukuisia muita huimapäänumeroita.

Vauhtivirveli, 1966-1997

Virveli on hyvin samanlainen kuin Linnanmäellä olleet Vauhtihirviöt. Virveli palveli uskollisesti Tivoli Seiterää aina vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen se korvattiin uudemmalla Tilt-A-Whirl-laitteella. Alkuperäinen Virveli vietti tämän jälkeen hyvin ansaittuja eläkepäiviä Mustajoella, mutta todennäköisesti laite on nykyisin romuna.

Twister, 1968

Twister oli kauden 1968 uutuuslaite. Siinä oli kaksi vastakkaiseen suuntaan pyörivää kehää, joten matkustajien vaunut suhahtelivat toistensa lomista. Laite oli vuokrattu Skoghin tivolista Ruotsista. Se korvattiin seuraavana vuonna Swing-O-Planella.

Swing-O-Plane, 1969-1970

Swing-O-Plane oli lähes samanlainen laite, kuin Linnanmäellä vuosina 1951-1977 ollut Kieputin. Laite oli vuokralla Skoghin tivolista kaudet -69 ja -70.

Pirun Kelkka, 1970-1973

Pirun Kelkka oli Wild Mouse-tyylinen liikuteltava vuoristorata, joka oli alkujaan käytössä tanskalaisessa huvipuistossa (Tivoli Friheden, Aarhus, 1958-196?). Leo Lindblom osti radan Suomeen 60-luvun lopussa. Kun laite saapui, se vietiin Tikkurilaan Lindblomin tontille pystytettäväksi ja korjattavaksi. Alun perin radan oli tarkoitus kiertää Tivoli Seiterän mukana, mutta sen pystytys, purku ja liikuttelu kesti liian pitkään. Vuoristorata oli Tikkurilan lisäksi pystyssä vain kaksi kertaa Turussa, ennen kuin se vietiin Tampereelle Neulan huvipuistoon. 1970-luvun jälkeen laite meni todennäköisesti kierrätykseen.

Neulan huvipuisto sijaitsi Tampereella samassa paikassa, missä on nykyisin Särkänniemen huvipuisto. Puiston perusti Leo Lindblom vuonna 1973. Sen oli tarkoitus olla alun perin vain yhden kauden kestävä kokeilu, mutta koska Tampereen kaupunki oli erittäin tyytyväinen huvipuiston toimintaan, niin Lindblomia pyydettiin jatkamaan samalla paikalla vielä seuraavanakin kesänä. Näin myös tapahtui, ja puiston menestys oli yhtä suuri kuin edellisenäkin kautena. Puistossa oli vuoristoradan lisäksi useampikin Seiterän tivolin laite, kuten autorata ja Miniriden isompi versio, sekä Skoghin tivolin omistama pienikokoinen Vauhtivirveli. Lisäksi Neulan huvipuistossa oli karuselleja ja luonnollisesti pelejä.

Tampereen kaupunki päätti ruveta yhteistyöhön Linnanmäen omistaman Lasten Päivä-säätiön kanssa, ja perusti samalle paikalle oman huvipuistonsa, nykyisen Särkänniemen, vuonna 1975. Idean alkuperäisten kehittäjien ei auttanut muuta kuin viedä omat laitteensa pois, vaikka nämä olivat tehneet alueella merkittäviä maansiirto- ja istutustöitä. Voidaan kuitenkin sanoa hyvällä syyllä, että Lauri Seiterä, ja erityisesti Leo Lindblom ovat Särkänniemen huvipuiston todelliset perustajat.

Mini Speeder, 1970-1989

Mini Speeder oli kauden -70 uutuuslaite pikkuväelle. Laite on periaatteessa ketjukaruselli, jossa on keinujen sijasta lentokoneet. Huomaa laitteen katolla oleva Lin-Air-kyltti, joka on peräisin Linnanmäen pommituspelistä. Mini Speeder kiersi Seiteröiden mukana aina 80-luvun loppuun saakka. Itse asiassa laite oli aikanaan Linnanmäellä.

Round-Up, 1971-1993

Round-Up tuli vuonna 1971, kun Kieputin lähti. Myös tämä laite pyöri Seiteröillä parikymmentä vuotta. Laite oli alkujaan Lisebergin huvipuistossa Ruotsissa. 1990-luvulla se siirtyi Roopen tivoliin. 2000-luvulle tultuaan laite meni romuksi.

Mini Ride, 1971-1990

Tämä Meteoriitin kaltainen laite tuli muonavahvuuteen 70-luvun alkupuolella. Laitteita oli itse asiassa kaksikin eri kappaletta. Mini Ridea pyöritettiin kauden ulkopuolella mm. tavarataloissa. Tuomo Seiterä muistaa kantaneensa tämän laitteen Tapiolan Heikintorin ostoskeskuksen toiseen kerrokseen yhtenä palasena, koska laitetta ei voi purkaa.

Kummitusjuna, 1972-1993

Kummari saapui pelottelemaan asiakkaita vuonna 1972. Sekin kiersi tivolin mukana 80-luvun loppuun asti. Rata oli myöhemmin Roopen tivolissa ja auralaisessa Kivativolissa, nykyisin todennäköisesti romutettu.

Ladybird, 1972-1993

Leppäkerttu oli toinen kauden 1972 uutuuksista. Laitteen valmistaja on Modern Products Englannista. Siirtyi kauden 1993 jälkeen Roopen tivoliin.

Autorata, 1975-1983

Uudempi Autorata tuli myös 1970-luvun puolella vanhan tilalle ja oli Seiterän jälkeen Zoolandialla, jonka jälkeen Tallinnassa aina vuoteen 2006 saakka. Nykyisin sen tilasta ei ole tietoa.

Lasten Autorata, 1980-1993,
Helikopteri-karuselli 1980-1993

Yllä mainittujen laitteiden lisäksi Seiterällä on ollut ainakin kolikoilla toimiva Helikopteri-karuselli ja Lasten Autorata (molemmat kuvassa näkyvissä), jotka tulivat 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Molemmat jatkoivat sitten Roopen tivoliin ja lasten autot siitä sitten Nokkakiveen.

Kuva: Markku Jääskeläinen

Mainosjuliste vuodelta 1969

Lauri Seiterä

Lauri Seiterä kiertueella tivolinsa mukana. Huomaa taustalla pommituspeli ja Vauhtivirveli.

Lauri Seiterä alkoi sairastelemaan 80-luvun lopulla, ja irrottautui pikkuhiljaa tivolitoiminnasta. Hän myi suurimman osan laitteistaan pitkäaikaiselle työntekijälleen, Antero "Roope" Tuomiselle, joka pyöritti toimintaa vuoteen 1991 saakka. Tuomo Seiterä tarttui ohjaksiin seuraavana vuonna, jolloin myös Lauri Seiterä kuoli. Vuodet -92 ja -93 Tuomo Seiterä ja Roope Tuominen tekivät yhteistyötä, mutta vuonna 1994 osa laitteista lähti Tuomisen mukana Roopen Tivoliin. Sinne matkasivat mm. Mini Speeder, Round Up, toinen Mini Ride, Ladybird, Kummitusjuna ja Helikopteri.

Uusia laitteita oli kuitenkin jo tullut korvaamaan entiset. Yksistään vuosina 1991 ja 1992 hankittiin kuusi uutta laitetta (Scrambler, Hustler, lasten ketjukaruselli, toukkajuna, Teekupit, Eläinkaruselli). Tämä oli kova riski murrosvaiheessa eläneelle tivolille keskellä pahinta lamaa. Päätös on ollut kuitenkin se tukeva pohja, jolle tivolin myöhempi menestys on rakentunut. Ilmeisesti 1990-luvun alussa firman nimi vaihtui Huvipuisto Seiterästä, Tivoli Seiteräksi.

1990-luvun puolivälissä ei uusia laitteita juuri Seiterälle tullut, mutta useana vuonna Ruotsista tuli Lindströmin tivolista loppukaudeksi lisää laitteita, koska kausi päättyi siellä aikaisemmin. Seuraava suuri harppaus on tapahtunut vuosina 1998 ja 1999, jolloin Seiterät hankkivat peräti viisi uutta laitetta. Myöhemmin 2000- ja 2010-luvuilla hankintoja ei tehty enää niin monta kerrallaan. Kauden 2000 alkuun mennessä lähes jokainen laite, pelikoju ja myyntipiste on saanut uuden, hienon maalauksen. Tivoli Sariola olikin saanut kovan kilpailijan Suomen ulkoasultaan tyylikkäimmän tivolin tittelistä. Tämä jos mikä, on paras mahdollinen kunnianosoitus suomalaisen huvipuistoalan suurmiehelle, Lauri Seiterälle.

Kun sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 1992, niin otti ohjat Tuomo Seiterä ja hänen vaimonsa Mari, jotka olivat sitten vetovastuussa aina siihen saakka, kunnes tivoli virallisesti lopetti vuoden 2024 alussa, edeltävän vuoden jääden viimeiseksi kaudeksi. Kukaan ei olisi odottanut, että näin maailman kriisien jälkeen yksi Suomen suurimmista tivoleista vain lopettaisi, mutta näin sitten kävi. Tivolin laitteista ainakin yksi on päätynyt entiselle kilpailijalle, Tivoli Sariolaan. Loput laitteet annettiin hollantilaiselle välittäjälle myytäviksi. Tivoli Seiterän loppuvuosina on myös panostettu laitehankintoihin, joka tukee näkemystä siitä, että tivolin lopettaminen juuri tuohon aikaan ei ollut tarkoituksellista. 2000-luvulta alkaen tivolin maskottina toimi Leo Leijona, joka oli ilmeisesti nimetty Lindblomin mukaan.

Kiitokset Johanna Seiterälle, Tuomo Seiterälle, Leo Lindblomille ja Christer Perssonille tämän sivun kuvista ja historiatiedoista. Muut lähteet löytyvät Sariolan suvun historia-artikkelista.

Seiterän sukupuu

Takaisin sivun alkuun