SARIOLAN TIVOLISUKU

Päivitetty 17.05.25

Teksti: Artturi Martynov ja Lauri Vartiainen

Lähteet

Suomen tivolipiirit ovat pienet. Lähes kaikki liittyy tavalla tai toisella Sariolan sukuun. Suvun jäsenet omistavat maan kaksi suurinta tivolia, Suomen tivolin ja Tivoli Sariolan. Tivoli Seiterän perustaja oli Sarioloiden kasvattilapsi. Surmanajaja Onni Suuronen aloitti uransa Sariolan seppänä. Myös Christer Persson, sekä Antero 'Roope' Tuominen ovat puolestaan olleet Lauri Seiterällä töissä. Sarioloita on ollut mukana pyörittämässä Särkänniemeä. Jopa Linnanmäen perustaneella Lasten Päivän Säätiöllä oli tiivistä yhteistyötä Sariolan tivolin kanssa ennen huvipuiston perustamista. Siksi onkin syytä hieman selvittää, millaisesta perheestä tässä oikein on kyse.

Sariolan molempien tivoleiden juuret ulottuvat vuoteen 1888, jolloin merimies ja yrittäjä Johan Abraham Walfrid (J.A.W.) Grönroos aloitti Keravalla peli- ja ammuntatelttojen kiertämisen markkinoilla. 1890-luvun lopulla Grönroos kokeili tällöin myös sirkuksen pyörittämistä, josta tämä perheen muutaman sukupolven mittainen perinne oli peräisin. Tämän jälkeen J.A.W. aloitti elokuvaesitysten pyörittämisen Suomessa, joka vaati tätä varten laitteiston tuomisen Yhdysvalloista saakka. Täytyy muistaa, että tällöin elokuva-ala oli vielä lapsenkengissään. Grönroos suunnitteli alun perin ennen tivoliliikeideaa tupakkatehtaan perustamista, mutta syystä tai toisesta suunnitelmat muuttuivat. J.A.W. vangittiin Venäjän vallan viimeisinä vuosina syytettynä venäjänvastaisesta toiminnasta. Firman pyörittäminen näin jäi hänen ainoalle pojalleen, jonka isänmaallisuus oli astetta isäänsä korkeampi.

Grönroosin poika, Johan Adolf Fredrik (J.A.F. tai Jaffu) Grönroos jatkoi isänsä elokuvateatteritoimintaa 1920-luvun lopulle saakka tivolin tavoin paikkakunnalta toiselle kiertävillä leffateattereilla. Vanhempi Grönroos vapautui vankilasta vuonna 1907, jolloin Jaffu perusti oman elokuvateatterinsa Lappeenrantaan. Tämä rakensi myös komean ampumaradan, joka kiersi liikkuvan elokuvakaluston mukana. Elokuvien esittäminen oli kuitenkin se, joka tuotti eniten, ja niinpä J.A.F. Grönroos omistikin muutaman vuoden kuluttua yli kymmenen teatteria. Menestyneimmät näistä olivat Terijoella, Karjalan kannaksella, jonne Grönroos muutti pian naimisiinmenonsa jälkeen, 1911. Terijoki oli ennen ensimmäistä maailmansotaa suosittua lomanviettoseutua. Sodalla oli dramaattinen vaikutus Terijoen asiakasmääriin, ja niinpä Sariola joutui sulkemaan Terijoen teatterinsa, ja muutti Keravalle vuonna 1921.

Grönroos vanhempi, tämä amerikkalaisten huvien maahantuoja ja Suomen elokuva-, sekä tivolialojen pioneeri, kuoli vuonna 1916. Parin vuoden päästä nuorempi Grönroos muutti sukunimensä Sariolaksi. Uuden sukunimen tausta on osittain hämärän peitossa. Se melko todennäköisesti kuitenkin juontaa juurensa Grönroosin Pohjola-nimisestä elokuvateatterista. Kalevalassa Sariola tarkoittaakin juuri Pohjolaa. Tivolitoiminta tunnistettavassa muodossaan laitteiden kera kuitenkin alkoi vasta vuonna 1920. Sillä vuosikymmenellä tivolitoiminta juurikin kukoisti ja kasvoi. Ensimmäinen laite, eli Messukaruselli hankittiin 1920 Suomen ensimmäisiltä moderneilta messuilta, lähes kaiken messujen muun kaluston mukana. Tämä nykyiseltä nimeltään Norsukaruselli on edelleen mukana kalustossa, tosin melkoisen muodonmuutoksen vuosien varrella kokeneena. Tivolia alkujaan kuljetettiin paikasta toiseen hevosilla ja junilla, kunnes tuli hieman modernimmat autot ja rekat käyttöön 1920-1930-luvuilla.

Vuosikymmenen lopulla tulivat mukaan myös tivolin ensimmäinen maailmanpyörä (vuokrattu saksalaiselta E. Steffensiltä, myöhemmin korvattu samankokoisella eri pyörällä), sekä niin kutsuttu Lennättäjäkaruselli. Kaikki laitteet olivat tähän asti peräisin Saksasta. 1920-luvulla Sariolan Tivolilla olikin paljon kilpailijoita, mutta suosio ja menestys varmistettiin ulkomaalaisilla esiintyjillä (Sirkustoiminnan lisäksi ihmistarhoilla, eläinesityksillä, käärmetanssilla ja surmanajolla), sekä yhteistyöllä (Kenraali) Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa vuosina 1929-1933. Tämä itse asiassa oli tuolloin yleinen toimintamalli suomalaisilla tivoleilla, olla yhteistyössä lastensuojelujärjestöjen ja -rahankeräyksen kanssa. Tästä myöhemmin syntyi muiden Sariolan kilpailijoiden ja näiden yhteistyökumppanien, sekä MLL:n toimesta Lasten Päivän tivoli heti sodanjälkeisinä vuosina, jonka tilalle sitten perustettiin Suomen ensimmäinen kiinteä huvipuisto, Linnanmäki.

Yritys sai virallisesti nimen Suomen Tivoli (silloin myös ruotsiksi Finlands Tivoli) vasta 1929. 1930-luvun alkupuolella tivolilla oli kaksi, joskus jopa kolme eri kiertävää osastoa (A-, B-, ja C-osastot), jotka omistustaan lukuun ottamatta olivat käytännössä kaikki eri tivoleja, vaikka ne saattoivat joskus olla samaan aikaan yhdessä kaupungissa toisen osaston mukana. Tällöin tivolitoiminta vakiintui perheyritykseksi, sillä Jaffun ja hänen vaimonsa Helmin kodissa oli monta lasta, jotka kasvoivat tivoliyrittäjiksi, mukaan lukien kasvattipoika Lauri Seiterä. Perheen vanhemmat lapset itse asiassa tällöin osin pyörittivät tivolin eri osastoja. Vanhin tytär Sinikka pyöritti osastoa miehensä Erkki Parkkosen kanssa.

Jaffun Suomen Tivolin osastoilla oli 1930-luvulla paljon kilpailijoita, ja näihin kuuluivat Jokilammen suvun Hämeen Tivoli, Syversenin perheen ylläpitämä Tivoli Hesperia, Tivoli Corea, Tivoli Huvi-Helsinki ja Tivoli Pohjola. Lisää tietoa näistä tivoleista löytyy täältä. Suomen Tivolin ensimmäiset törmäilyautot (sen ajan kielellä radioautot) tulivat tällöin myös käyttöön, vuonna 1930. Kuitenkin tuolloin tivolissa oli pääsääntöisesti vähemmän laitteita ja toiminta painottui enimmäkseen peleihin ja sirkustoimintaan, sekä eri esityksiin. Surmanajajina olivat tällöin Suomen Tivolilla virolaiset Ludmila ja Konstantin Kala. Suomen tunnetuin surmanajaja Onni Suuronen (1923-2014) tuli Jaffun Suomen Tivolille töihin vasta vuonna 1947, Sariolanmäen viimeisinä vuosina. Tivolin seppä oli myös 1940-1950-lukujen taitteessa rakentamassa surmanajajille 'pyttyjä', kun hän päätti itse kokeilla ajaa sellaisessa. Tämä sitten ennen pitkään laukaisi hänen surmanajo- ja myöhemmin tivoliyrittäjän uran.

Eräs Jaffun pojista, Unto sai mahdollisuuden olla vetovastuussa keskellä sotaa. Talvi- ja jatkosodat alkujaan haittasivat tivolitoimintaa, niin kuin sitä harjoitettiin rauhan aikana, mutta asemasodan vaiheen tultua rintamalla palvellut Unto Sariola ehdotti kenraaliluutnantti Taavetti Laatikaiselle perustaa tivoli, sekä sirkus. Tätä alettiin toteuttaa ja näin syntyi Puolustusvoimien viihdytystoimiston alla toiminut Karhumäen tivoli, joka perustettiin noin 30 kilometriä rintaman takana sijainneeseen, miehitetyn Karhumäen kaupungin (ven. Medvežjegorsk) joenrantaan. Unto ylennettiin tämän jälkeen luutnantiksi ja hän oli menestyksekkään rintamativolin vetovastuussa, vaikka moni sen aspekti oli silti isä Jaffun ylläpitämä, sillä hänellä oli myös hyvät suhteet Puolustusvoimiin. Rintamativolia voidaan pitää tietyssä mielessä Suomen ensimmäisenä vakituisena huvipuistona. Karhumäellä oli mukana ainakin nykyäänkin pyörivä Suomen Tivolin mukana pyörivä ketjukaruselli. Tivoli ehti pyöriä vuodet 1942-1944, kunnes se jouduttiin evakuoimaan puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua. Lisää Karhumäen tivolista voi lukea tältä vuosituhannen taitteessa peräisin olevalta, arkistoidulta Tivoli Sariolan sivulta.

Sariolan tivolitoiminta jatkui taas sodan jälkeen keväällä 1945. Nyt kierrettiin maata kolmen osaston voimin, jota johtivat jälleen Jaffun pojat, Toivo, Unto ja Matti. Sodan jälkeen tivolisuvun paluuta arkeen dominoi Jaffun päätös perustaa aikansa suurin kotimainen sirkus, nimeltään Sirkus Sariola (1949-1953). Päätös osoittautui kuitenkin huonoksi muutaman vuoden jälkeen, sillä sirkus ei vaan kerännyt yleisöä Sariolan muun tivolitoiminnan tavoin. Samaan aikaan kun kasvattipoika Seiterä oli mukana Linnanmäen pyörittämisessä, Sariolan suku oli kovissa taloudellisissa vaikeuksissa, jotka johtivat firman konkurssiin 1953, jossa perhe joutui luopumaan jopa pitkäaikaisesta kodistaan, Sariolanmäestä, Keravalla. Tivolikaluston pakkohuutokauppaus saatiin kuitenkin jotenkin vältettyä ja laitteet siirtyivät täten Jaffulta poikiensa Toivon (Topen), Unton ja Matin omistukseen. Nämä edelleen jatkoivat Suomen Tivolin eri osastojen toimintaa samalla kuin Jaffu vietti viimeisiä vuosiaan pääjohtajana. Osaksi Unton tivolia tuli tällöin intiannorsu Pepita, joka oli alun perin hankittu Sirkus Sariolaa varten. Unton vanhin poika Pepe oli ainoa henkilö, jonka Pepita tällöin hyväksyi ohjaajakseen.

Vuonna 1958 sukupolvenvaihdoksen osana syntyivät erilliset Tivoli Toivo Sariola, Tivoli Unto Sariola ja Tivoli Matti Sariola, jotka kaikki kuitenkin tuolloin eri ajankohtina kulkivat markkinointinimellä 'Suomen Tivoli.'

Tällöin veljeksistä tuli yksityisyrittäjiä ja täten kilpailijoita. Kuitenkin käytännön tasolla tilanne vakiintui niin, että Toivo Sariola osti isältään kaikki firman laitteet ja myi edelleen näiden osuuksia kilpaileville veljilleen. Näiden tivolien mukana kulki myös omat piensirkukset: Untolla Sirkus Maxim (myöh. Sirkus Star ja Sirkus Royal), Matilla Sirkus Americano intiaaniesityksineen (loppui 1970-luvulla) ja Topella Sirkus Arkadia (myöh. Sirkus Arena, Circus Nacional ja Sirkus Sariola). Isä Jaffu kuitenkin edelleen kiersi poikiensa tivoleiden mukana. Vuonna 1961 nykyinen Suomen Tivoli syntyi, sillä Unton tivoli sai isän vanhan firman toiminimen käyttöönsä.

Eräs asia, joka nykyään aiheuttaa ihan hyvästä syystäkin epämukavuutta on se, että aina 1950-luvulle saakka osana suomalaista tivoli- ja sirkustoimintaa oli ihmistarhat. Nämä olivat yleisiä ainakin messuilla ja näyttelyissä yms. länsimaissa jo sitä edeltävällä vuosisadalla. Yleisesti kuitenkin ihmistarhat tai niin kutsutut 'etnografiset näyttelyt' ovat antaneet vääristyneen ja rasistisen kuvan kulttuureista ja ihmisryhmistä, jotka olivat näissä näytillä. Näyttelyissä, yleensä 'opetusmielessä' korostuivat enemmänkin näiden kulttuurien primitiivisyys verrattuna eurooppalaiseen elämäntapaan samoilla vuosisadoilla, sillä näytillä olleet ihmiset käyttivät myös primitiivisempää teknologiaa. Näin ylläpidettiin rasistista ja diskriminoivaa maailmankuvaa, jonka mukaan afrikkalaisen luonnollinen elämäntapa ja ympäristö olisi kivikaudelle pysähtynyt, muita vääristyksiä mukaan lukien. Historian kannalta on tärkeää tunnustaa Suomessakin ihmistarhojen ongelmallisuutta ja yhteiskunnallisesti haitallista kuvaa, jota ne loivat ja ylläpiti.

Samoin vuoteen 1990 saakka villieläimiä oli käytetty suomalaisissa tivoleissa ja sirkuksissa ihmisten viihdyttämiseksi. Nykyisin on yhteiskunnallisesti ilmiselvää, että villieläimiä, eteenkin laumaeläimiä, mitä norsut ovat, ei pitäisi pitää sellaisessa elinympäristössä, jossa ne kokevat olonsa yksinäisiksi ja riistetyiksi vapaudestaan. Yleensä elämä esimerkiksi sirkuksessa tuntuu näille eläimille kidutukselta. Toinen asia liittyen eteenkin sirkusnorsuihin on näiden koulutus, sillä yleensä vanhemmilla metodeilla eläimiä ihan fyysisesti kidutettiin, jotta saataisiin murrettua näiden mielet. Norsujen suhteen ylipäätään ei ole nykypäivänä järkevää pitää näitä eteenkin viihdettä varten pois villiydestä norsulajien uhanalaisuuden vuoksi. Tuolloin aikoinaan, eli 1950-luvulla, asiaa ei kuitenkaan nähty tuolla tavalla. Samankaltainen tarina on myös esimerkiksi Särkänniemen delfiineillä.

Tope oli tivoliyrittämisen lisäksi myös pikajuoksija ja pesäpalloilija, joka osallistui muun muassa yleisurheilun MM-kisoihin. 1960-luvun alkupuolella Toivon johtama Tivoli Sariola (ei sama kuin nykyinen) joutui pienenemään hänen terveytensä huonontuessa. Tällöin kyseinen firma muuttui pelkästään kiertäväksi sirkukseksi ja ampumateltaksi, myös nimeltään Sirkus Sariola. Vuonna 1967 Jaffu traagisesti kuoli auto-onnettomuudessa. Vuonna 1968 Toivo joutui luopumaan tivoli- ja sirkustoiminnasta kokonaan, kun hänen terveytensä lopullisesti petti. Tämän jälkeen hänen henkilökuntaansa siirtyi Matti Sariolan tivolin palvelukseen, samalla kuin itse Tope-setä rupesi opettaa tivolialan käytännön asioita Matin pojalle, Tapiolle. 1960-luvun menetyksien jälkeen Unton ja Matin tivolit vakiintuivat nykyasemilleen tivolialalla. Unto Sariola kuoli vuonna 1970 auto-onnettomuudesta saamiinsa vammoihin, jolloin Suomen Tivolin johtajaksi nousi hänen vaimonsa Ailakki 'Mami' Sariola (os. Halmevaara) joka tunnettiin myös tittelillä suomalaisen tivolialan 'Grand Old Lady.' Suomen Tivolin mukana alkoi kiertää Sirkus Maximin korvannut Sirkus Royal.

Topen poika, Kalevi 'Kale' Sariola (1939-2016) tivolin pyörittämisen sijaan toimi asiakaspalvelupäällikkönä Särkänniemessä, kunnes jäi eläkkeelle 2000-luvun alussa. Lisäksi Särkänniemi-vuosinaan hän perusti puistoon Kari Niemisen kanssa Tampereen Mini-Sirkuksen vuonna 1977, tämä oli pystyssä vain kolme vuotta. Eläkepäivinään Kale pyöritti Tampereen Finlaysonin alueen tallipihalla Coulson Half Jumpers-lastenkaruselliaan (samanmallinen kuin esim. Nokkakiven Peppi) kesäisin ja tiettyinä päivinä talvisin. Karuselli on nykyisin hänen tyttärensä, Antjen omistuksessa. Kilpailu kiristyi 1960-luvun lopulla, kun tivolisektorille tuli mukaan Jaffun ottopojan Lauri Seiterän pyörittämä tivoli silloin vielä nimellä Huvipuisto Seiterä.

1960- ja 1970-luvuilla Unton ja Matin tivolit vaihtelivat vuosittain vapputivolin pitoa Tampereen Ratinassa. Samalle paikalle oli Tampereen ja Lasten Päivän Säätiön toimesta kaavailtu myös kiinteää huvipuistoa, ennen kuin tämä puisto rakennettiin lopulta Särkänniemeen. Uuden puiston syödessä Sarioloilta kävijäväkeä, 1970-luvun loppupuolelta lähtien Suomen Tivoli alkoi pitää vapputivoliaan nykytapaan Jyväskylässä ja Tivoli Matti Sariola aloitti vastaavan perinteen Lahdessa. Myöhemmin 1980-luvulta lähtien Tivoli Sariolan vapputivolia on lähes poikkeuksetta pidetty Turussa. Kaudeksi 1963 Matti hankki tivoliinsa vetonaulaksi virtahevon, joka sai nimekseen Hummeli. Virtahevosta tuli Keravan uutispommi tämän karattua perheen kotoa kaupungin keskustaan. Hummelia mainostettiin sanoilla "Virtahepo ensi kertaa Suomessa." 1960-luvulla Matin tivoli teki myös mittavia laitehankintoja, kuten Suomen ensimmäinen liikuteltava vuoristorata (samankaltainen kuin myöhempi Neulan huvipuiston Pirun kelkka) ja italialaisen Sartorin valmistama maailmanpyörä. Tivoli Sariolan nykyinen ketjukaruselli hankittiin vuonna 1959 Saksasta.

Eläinesitykset kiellettiin eläinsuojelulailla 1971, jonka jälkeen molempien Sarioloiden tivoleissa alkoi eläinten rooli osana toimintaa ajan saatossa muuttumaan. Matin tivoli tämän johdosta luopui kaikista eläimistään, paitsi matelijoista. Suomen Tivolilla taas oli edelleen erillinen lupa norsuesityksille, joissa pääroolissa oli suosittu Pepita-norsu (n. 1947-1995, Suomen Tivolissa 1953-1990, Zoolandiassa 1990-1995), joka näkyy edelleen Suomen Tivolin kaluston eräissä vanhemmissa vaunuissa ja rekoissa, näihin leimatuissa logoissa. Pepitan hoitajana toimi 24 vuoden ajan Unton ja Ailakin vanhin poika Pertti 'Pepe' Sariola. Suomen Tivoli myös järjesti edelleen 2010-luvulle saakka käärmetanssiesityksiä, joissa puolestaan esiintyivät käärmeiden kanssa vuosien varrella mm. Ailakki, hänen tyttärensä Irmeli, sekä Jyrkin tyttäret Lulu ja Lili. Vaikka esitykset eläimillä käärmeitä, Pepitaa ja nuorempaa Bimbo-norsua lukuun ottamatta loppuivat, eläinnäyttelyt jatkuivat tivolin eläintarhakohteessa, vaikka tämä pieneni ajan mittaan. Suomen Tivolin 'eläintarhan' toiminta loppui kauden 2008 jälkeen, mutta sen olemassaolon loppupäässä käytännössä kyseessä oli jo enemmänkin terraario. Eläinnäyttelyjen loputtua kaikki eläimet saivat uudet sijoituspaikat.

Suomen Tivolin mukana kulkenut Sirkus Royal ristittiin uudelleen pelkästään 'Sirkukseksi', joskus 1970-luvun lopulla, jolloin oli kyseessä jo sirkuksen viimeisiä kausia tivolin vakituisena kohteena. Nämä tulivat päätökseen 1980-luvulla. Sama vuosikymmen merkitsi jo alussa kuitenkin molemmille Sarioloiden tivoleille menestystä, sillä huvivero, joka oli ollut voimassa ennen kuin Suomi oli itsenäinen, poistettiin laista. Tämä mahdollisti Suomen Tivolin osalta hankkia yhä suuremman määrän laitteita, osa joista ovat peräisin tältä aikakaudelta. Tivolin laitekanta kaksinkertaistui edelliseen verrattuna. Esityksiä eläimillä käärmetanssia lukuun ottamatta harjoitettiin vuoteen 1990 saakka. Tuolloin Suomen Tivolissa pyrittiin myös saavuttamaan sama hintataso kuin kiinteissä huvipuistoissa, joka käytännössä tarkoitti 1990-luvun taitteessa ja alussa 10:n markan kertalippuhintaa (2,7€ vuonna 2023... voi tätä inflaatiota).

Ennen huviveron poistamista molemmilla tivoleilla oli yhteistyösuhteet (Tivoli Matti Sariolalla 1970-luvun alussa ja Suomen Tivolilla 1970- ja 1980-lukujen taitteessa) ruotsalaisen Åke Skoghin tivolin kanssa, jolta vuokrattiin ja hankittiin laitteita. 1980-luvulla Sarioloiden molemmat tivolit liittyivät kansainväliseen huvipuistoliittoon (IAAPA). Matin tivoli kasvoi etenkin 1970-luvulla vuokrasopimusten takia, sen jälkeen, kun päätettiin luopua eläimistä ja painottaa toimintaa enemmän laitteisiin. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Tivoli Sariola laajeni historiansa suurimmilleen, sillä sen jälkeen tivolilla ei ole ollut yhtä monta laitetta kuin tuolloin. Vuonna 1986 tapahtui Tivoli Matti Sariolassa sukupolvenvaihdos, kun tivolin johtajuus siirtyi Matilta pojalleen Tapiolle. Samalla tivolin nimi muuttui nykyiseen muotoon Tivoli Sariolaksi. Matti kuitenkin jatkoi työtään tivolin mukana muutaman vuoden, kunnes hän lopulta poistui maan päältä vuonna 1990.

Vakituisena osana Tivoli Sariolan kiertuetta oli vuosina 1989-2023 maailmankuulu tšekkoslovakialainen Kaiserin sirkustaiteilijaperhe, jotka olivat tunnettuja nukketeatteriohjelmista ja eteenkin ilma-akrobatiaesityksistä. Kaiserit tulivat Matin tivoliin jo vuonna 1985 nimellä 'Kaiser 5' ja tällöin perheen patriarkka Ladislav 'Ladja' Kaiser Sr. teki legendaarisen ylityksensä vaijerin päällä kuohuvan Imatrankosken yli noin 20:n tuhannen yleisölle. Kaiserin perheestä olivat vuonna 1985 tivolissa mukana sisarukset Karel, Jindra, Marsela, sekä Ladja ja tämän vaimo Dana. Myöhemmin Tšekin kommunistivallan hajottua vuonna 1989 Kaiserit palasivat takaisin Suomeen mukaan jälleen tivolin kiertueelle. Tällöin kehiin mukaan tulivat myös Ladjan ja Danan pojat, Viktor ja Ladja Jr. Ilma-akrobatiaesitykset jatkuivat, eteenkin Tivoli Sariolan uudemman 24:n metrin maailmanpyörän päällä ja nämä jatkuivat aina vuoteen 2022 saakka. Ladja Sr. kuoli elokuussa 2023.

1980-lukua kruunasi tivoleiden satavuotisjuhlakiertueet vuonna 1988. Suomen Tivolin osalta kiertue huipentui katuparaatiin loppukaudesta Keravalla. Tivoli Matti Sariola puolestaan vuokrasi juhlakautta varten Norjasta sen ajan Suomen suurimman, 35:n metrin liikuteltavan maailmanpyörän. Lokakuussa 1991 Suomen Tivoli teki historiaa vieraillessaan Neuvostoliitossa Vienan Karjalan Kostamuksen kaupungissa. Mukana oli vierailussa seitsemän laitetta ja näilläkin tivoli saavutti suuren suosion paikkakunnalla, sillä viiden päivän sisällä myytiin yli 70 000 lippua. Suomen Tivoli oli myös ensimmäinen ja viimeinen länsimainen tivoliyritys, joka vieraili Neuvostoliitossa. Neuvostoliitto oli tällöin jo käytännössä romahtanut, mutta virallisesti se oli olemassa tämän vierailun jälkeen vielä pari kuukautta.

Seuraava sukupolvenvaihdos Suomen Tivolilla tapahtui vuonna 1994, Jyrki Sariolan siirryttyä teknisen johtajan roolista toimitusjohtajaksi. Johtoasemaan nousi tuolloin myös Jyrkin sisko Irmeli 'Imme' Pohjolainen (os. Sariola), joka tunnettiin aiemmin käärmetanssijattarena, nimellä 'Charlet.' Tällöin Suomea koetteli lama ja tästä selvittiin ottamalla riskejä ja uskalluksella investoida uusiin laitehankintoihin. Suomen Tivoli valittiin Tuusulan Yrittäjät Ry:n vuoden yritykseksi 150 jäsenyrityksen joukosta. Lisäksi Suomen Tivoli oli mukana Suomalaisten Tivolien ja Sirkusten Yhdistyksen perustamisessa myös vuonna 1994 ja on ollut jäsenenä siitä lähtien. 1990-luvulla myös vaihdettiin yritysmuotoa kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi. 2000-luvulle tultaessa suuret huolet olivat väistyneet ja Suomen Tivoli on säilyttänyt kävijämääräänsä (noin puoli miljoonaa vuodessa), sekä hintatasonsa.

Suomen Tivoli hankki 110-vuotisjuhlakautta varten oman 34 metriä korkean liikuteltavan maailmanpyörän, josta on siitä lähtien tullut tivolin tärkein ikoni. Tämän jälkeen oli käytännössä koko 2000-luvun käynnissä suuri kasvun aikakausi jolloin Suomen Tivoli vakiinnutti asemansa maan suurimpana tivolina muun muassa laitehankinnoilla. Myöhemmin Mega Flipin saavuttua osaksi kalustoa, ei ollut enää yhtään hullua kutsua tätä tivolia kiertäväksi huvipuistoksi. Vuonna 2002 Jyrki Sariolalle myönnettiin hänen ja perheensä elämäntyön tunnustukseksi Italiassa Facto Edizioni:n Kultainen Poni-palkinto, joka on käytännössä sirkus- ja tivolialan 'Oscar'. Vuonna 2008, eli tivolin 120-vuotiskaudella toinen tivolin johtajista Imme Pohjolainen kuoli. Pian tämän jälkeen tehtiin jälleen sukupolvenvaihdos, Kun Lulu Sariola nousi toimitusjohtajaksi isänsä Jyrkin tilalle vuonna 2009. Lulu oli ollut jo apulaisjohtajan roolissa vuodesta 1995 täytettyään 18 vuotta.

Ennen kauden alkua huhtikuussa 2011, Jyrki Sariola menehtyi helmikuisessa sukellusonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Kukaan ei voinut kuvitella, että hän kuolisi harrastuksensa parissa, josta hän sai myös tunnustusta ja oli Sukeltajaliiton hallituksessakin mukana. Vuosituhannen taitteessa Sukeltajaliitto valitsikin Jyrkin vuoden 1999 sukeltajaksi. Näin sukupolven vaihtuminen oli valmis. Lulu Sariola ja hänen miehensä Thomas Mattsson ovat nykyisin tivolin vetovastuussa. Vuonna 2017 myös Tivoli Sariolalla koettiin jälleen vallanvaihto yhdeltä sukupolvelta toiselle. Vaikka isä Tapio on edelleen tivolin toiminnassa mukana, toimitusjohtajan rooli kuitenkin siirtyi hänen pojalle, Villelle. Samana vuonna tämänkin tivolin yhtiömuoto muuttui kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi. Loppuvuodesta 2017 tivoliperinne valittiin Unescon kansallisen aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Sopivasti seuraavana vuonna molemmat tivolit viettivät 130-vuotiskausiaan. Tivoli Sariola julkaisi tämän johdosta historiikin ja Suomen Tivoli hankki 30-metrisen Star Flyer-laitteen, joka kuitenkin ehti olla kalustossa vain 4 vuotta.

Tähän asti Lulun vanhempi sisko Lili Sariola on toiminut Suomen Tivolin pääsääntöisenä käärmetanssijana. Myös Lulu itse on aikoinaan ollut käärmetanssijana, mutta suurimman osan ajasta Lilin sijaisena. Vaikka käärmetanssiperinne jatkui sisarusten mukana, esitykset vähenivät ajan mittaan. Vuonna 2019 Suomen Tivolin kuuluisin sirkuskäärme 100 kiloa painanut tiikeripyton Ryökäle kuoli 38 vuoden ikäisenä. Tämän jälkeen Lili päätti lopettaa kaarmetanssiuransa ja pian muut käärmeet, kuten aikanaan tivolin eläintarhankin eläimet saivat uudet sijoituspaikat. Lili on perhefirmankin ulkopuolella toiminut yrittäjänä.

Pandemia ja inflaatio toivat molempiin tivoleihin muutoksia ja ovat muutenkin koetelleet koko tivolialaa. Tivoli Sariolassa nämä ovat näkyneet henkilökunnan puutteena ja paikkakuntien karsimisena bensahintojen vuoksi, vaikka laitekanta oli uusiutunut. Suomen Tivoli taas koki suurimmat muutokset, sillä moni paikkakunta karsittiin kausien kiertuelistoilta, täten kaudella 2024 tivoli pysähtyi vain kuudessa paikassa. Pisimmät pysäkit näistä olivat Kempele, jossa tivoli viettää ylivoimaisesti suurimman osan kesästä, sekä perinteinen Jyväskylän kahden ja puolen viikon mittainen vapputivoli. Tivoli Sariolallakin on pidempäänkin ollut Tuurin miljoonativoli perinteisenä ylivoimaisesti pisimpänä kiertuepysäkkinä, mutta pandemiankin jälkeen tivoli edelleen käy useammalla paikkakunnalla kuin Suomen Tivoli, vaikka viime vuosina pysäkkejä silti on jouduttu karsimaan edellä mainittujen ongelmien vuoksi. Eräänä aikakauden vaihtumisen merkkinä voidaan myös pitää sitä, että Tivoli Seiterä päätti lopettaa toimintansa alkuvuonna 2024, ennen kuin kausi olisi vielä lähtenyt käytiin. Näin isompien tivolien joukossa on nykyään jäljellä vain Sariolan tivolit.

Molemmat Sariolan suvun tivolit ovat kulkeneet pitkän tien ja nykymuodoissaan ovat kokeneet kaksi sukupolvenvaihdosta. On kuitenkin selvää, että kun kyseessä on alan konkareita ja suomalaisen tivolitoiminnan tärkeimpiä pelaajia, joiden firmat selvisivät vaikka näiden kilpailijat eri aikakausilta ovat hävinneet kartalta. Kyseiset tivolit näin ollen todennäköisesti selviävät ensi vuosisadallekin.

Hully Gullyn kuva: Skoghs Nöjesfält
Dragon-radan kuva: Markku Jääskeläinen
Sariola-maailmanpyörän kuva: Juha Puusaari

Sariolan sukupuu - Kantahaara

Sariolan sukupuu - Topen sukuhaara

Sariolan sukupuu - Suomen Tivolin sukuhaara

Sariolan sukupuu - Tivoli Sariolan sukuhaara

Lähteet

Lähteet pätee tähän artikkeliin, sekä Suomen Tivolin, Tivoli Sariolan ja osittain Tivoli Seiterän sivuihin.

Kirjallisuus
Päivi Pajula, Matti Rautiainen, Mikko Hiljanen, Huvin huipulla 130 vuotta: Tivoli Sariola 1888-2018 (2018)
Markku Aulanko, Seppo Malinen, Vesa Salo, Akrobaatin elämää tivolissa: erään akrobaattiryhmän tarina - ja vähän muutakin! (2015)
Heikki Nevala, Huvielämän kiertolaisia: kotimainen sirkus- ja tivolitoiminta 1900-1950 (2015)
Eeva-Kaarina Holopainen, Saisko lipun karuselliin - Linnanmäki 1950-1990 (1990)
Lotta Mattila-Lahtinen, Tivolihuveja Keravalta 1888-1978 (1983)

Lehtijulkaisut
Me Naiset nr. 39 (26.9.1975), Me Naiset / Viikkosanomat Oy (1975)
Suomen urheilusukeltajain liitto ry / Sukeltajaliitto ry, Sukeltaja 3/2000 (2000), Issuu Inc., issuu.com (2013)
Sukeltajaliitto ry, Sukeltaja 5/2008 (2008), Issuu Inc., issuu.com (2014)

Verkkojulkaisut
Suomen Tivoli, suomentivoli.fi (2024)
Tivoli Sariola, tivolisariola.fi (2024)
Tivoli Sariola, Karhumäen Tivoli, tivolisariola.fi (arkistoitu, 2002)
Matti Rautiainen, Grönroos, Johan Abraham Walfrid (1861-1916), Kansallisbiografia - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry, kansallisbiografia.fi (2019)
Matti Rautiainen, Sariola, Johan Adolf Fredrik (1886-1967),
Kansallisbiografia - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry, kansallisbiografia.fi (2019)
Tivoli Seiterä, tivoliseitera.fi (arkistoitu, 2018)
Kenneth Sundberg, kennetti.fi (arkistoitu, 2008-2013)
Kari Nieminen, sirkusteltta.blogspot.com (2011-2025)
Taide- ja museokeskus Sinkka, HUVIN VUOKSI - Suurenmoiset Sariolat (näyttely, 2015), blogipostaus ja kuvia näyttelystä, FreakyAngel, thefreakyangel.com (2015)
Keravan kaupunginkirjasto, Heikki Nevala, Lulu Sariola, Ville Sariola, Sirkus-
ja tivolikaupunki Kerava, YouTube (2024)
Jorma Molarius, Sata vuotta yhtä tivolia (1988), Yleisradio, yle.fi (2009)
Ilona Laurikainen, Tosi tarina: Sukujen Suomi: Tivolielämää (2001),
Yleisradio, yle.fi (2012)
Carita Forsman, Viihdytysjoukko kiertää jo viidennessä polvessa, Kaleva, kaleva.fi (2008)
YLE Etelä-Karjala, Maailmanpyörää ei koota koko kesänä, Yleisradio, yle.fi (2010)
huvipuistoblogi.fi / huvipuistot.com (2024-2025)
coasterpedia.net (englanniksi) (2024)
rcdb.com (englanniksi) (2024)
polypweb.eu (hollanniksi) (2024)
ride-index.de (saksaksi) (2024)
De Geschiedenis van de Zwolse Kermis - Zwolle 1975,
kuvia vuodelta 1975, Stichting Kermis-Cultuur, kermisvantoen.nl (ei pvm.)

Kuvat
Tivoli toi elämää jo vuosia sitten (Galleria, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9), Kaleva, kaleva.fi (2015)
Otto Timonen, Kuvia Rovaniemeltä ja maakunnasta (1968),
Remix Kuvat / Reima Mukkala, remix.kuvat.fi (2024)
Michael Pantenburg, Calypso II, Schwarzkopf Coaster Net, schwarzkopf-coaster.net (englanniksi ja saksaksi) (1998)
Peeter Langovits, Kuva, EFA.564.0.188033 (1996), Rahvusarhiiv (Viron kansallisarkisto), Fotis, ra.ee/fotis (ei pvm.)
Hilding Mickelsson, Kuvat [HMM44200, HMM44201, HMM44205] (1, 2, 3), Hälsinglands Museum - DigitaltMuseum, digitaltmuseum.se (2018)

Muut lähteet
Tämän sivuston aiemmat julkaisut (1999-2018)
Jyrki Sariola (1999-2001)
Petri Sariola (1999-2001)
Finna.fi:stä löytyvät muut asiaankuuluvat materiaalit (2024-2025)

Painamattomat lähteet
V. Palonen, Grönroos-Sariola: sirkushuvin yrittäjäsuku (18.04.1974)

Lisää luettavaa
Markku Aulanko, Joni Hertell, René Hertell, Setä Tomin tarinaa...: ja tarinoita taiteilija-agentti Tom Hertellistä (2021)
Heikki Nevala ja Mika Rautanen, Suuri suomalainen kuriositeettikirja : fantastisia ihmisiä ja ilmiöitä arkielämän yläpuolelta (2022)
Sven Hirn, Kaiken kansan huvit: Tivolitoimintaamme 1800-luvulla (1986)
Sven Hirn, Kuvat elävät: elokuvatoimintaa Suomessa 1908-1918 (1991)