etusivu huvipuistot teemapuistot tivolit lakkautetut tietoja
Christer's tivoli Eurooppativoli Peli Saloon Roopen huvipuisto Suomen tivoli Huvimylly Tivoli Ilkka Sampo Tivoli Myllyniemi Tivoli Sariola Tivoli Seiterä Tivoli Suuronen Tivoli Tapsa Muut tivolit

SUOMEN TIVOLI

Päivitetty 13.04.17

Yhteystiedot
Laiteluettelo
Valokuvia Suomen Tivolista
Lost but not forgotten: Kadonneet laitteet

Näkymä maailmanpyörästä Suomen tivoli on ylivoimaisesti suurin kotimainen kiertävä tivoli. Se on iso jopa kansainvälisestikin ajateltuna. Tivolin laitemäärä päihittää esimerkiksi Wasalandian, joka on sentään kiinteä huvipuisto. Kävijämäärältään tivoli häviää ainoastaan Linnanmäelle ja Särkänniemelle. Kaiken tämän menestyksen takana on rohkea satsaaminen laitekantaan. Merkittävä osa kalustoa uusiutui 80- ja 90-luvun vaihteessa, ja senkin jälkeen Suomen Tivoliin on hankittu näyttäviä uutuuslaitteita jokaiselle kaudelle.

Suomen tivolin omistaa Sariolan maineikas sirkus- ja tivoli-suku. Samaan sukuun kuuluvat omistavat myös kilpailevan Tivoli Sariolan. Tivoli talvehtii Maantiekylässä Tuusulassa. Yritykset huomio: Myös Suomen tivolin palveluita on mahdollista vuokrata kauden ulkopuolella.

Yhteystiedot

Osoite: Suomen Tivoli, Tivolintie 9, 01560 Maantiekylä
Puhelin: 09-827 3778 tai 09-827 3776
Telefax: 0401-208 196
Nettisivu: www.suomentivoli.fi

Laiteluettelo

Laitteet on jaettu neljään kategoriaan:
1) Isot laitteet, joihin pienet lapset eivät pääse yksinään tai eivät ollenkaan
2) Perhelaitteet, johin pienet lapset pääsevät yksin, mutta myös aikuiset ovat tervetulleita. Raja isojen laitteiden kanssa on usein aika tulkinnanvarainen.
3) Lastenlaitteet, joihin aikuiset eivät pääse lainkaan, tai käyvät vain lasten seurassa
4) Käyntikohteet, jotka ovat maksullisia, ja joissa asiakkaat voivat kierrellä omaan tahtiinsa

Isot laitteet Perhelaitteet Lasten laitteet Käyntikohteet
AutorataSamba BalloonClown aroundSupra
SombreroCrazy WormFairy RacePomppulinna
GravitronMega HiphopHeppakaruselliRocket liukumäki
Musik ExpressPelle karuselli
TwisterLulla
Giant WheelLeppäkerttu
High EnergySatujuna
RollercoasterKetjukaruselli
Dark rideLasten maailmanpyörä
Mega FlipPit Stop
Spider

Valokuvia Suomen Tivolista

Valokuvat on otettu vuosina 1995-2003. Vuosiluku laitteen nimen jälkeen ilmaisee ensimmäistä kautta, jolloin laite oli käytössä. Kiitokset Jyrki Sariolalle ja Petri Sariolalle laite-tiedoista sekä Markku Jääskeläiselle erityisesti vanhojen laitteiden kuvista.

big_ketju.jpg 89k

Ketjukaruselli

Ketjukaruselli on eräs Suomen vanhimmista tivolilaitteista. Se on valmistettu Saksassa, josta Suomen Messut osti sen 20-luvulla. Laite on toiminut mm. Karhumäen tivolissa sota-aikana. Laitetta on uudistettu lukemattomia kertoja, mutta siinä on edelleen mukana osa alkuperäistä tukirunkoa.

big_possu.jpg 82k

Satujuna

Possujunia valmistaa Zamperla Italiasta.

big_pelle.jpg 57k

Pelle karuselli

Tämä perinteinen ketjukaruselli on tarkoitettu perheen pienimmille.

big_bouncy.jpg 90k

Seikkailupomppulinna

Pomppulinna ei ole mikä tahansa linna, sillä sen sisällä on lukuisia kiipeily- ja törmäilykohteita.

big_lady.jpg 87k

Leppäkerttu, 1973

Laitteen on valmistanut Englantilainen Modern Products nimellä Ladybird. Se on Suomen yleisin huvipuistolaite, ja löytyy lähes jokaisesta tivolista ja huvipuistosta.

big_hevos.jpg 89k

Heppakaruselli, 1987

Pienikin hevoskaruselli voi olla tyylikäs. Laitteen valmistaja on I.E. Park Italiasta.

big_supra.jpg 55k

Supra, 1988

Supra oli aina kauteen 2003 asti Suomen ainoa liikuteltava hupitalo. Laitteen valmistaja on MMS Yhdysvalloista.

big_sizzler.jpg 65k

Twister, 1988

Laitteen alkuperäinen nimi on itseasiassa Sizzler, jota valmistaa Wisdom Industries Amerikassa. Tämän laitteen on kuitenkin valmistanut lisenssillä PWS Manufacturing, jonka ARM (UK) Ltd osti.

big_gravitro.jpg 87k

Gravitron, 1989

Gravitron saapui muonavahvuuteen kesken kautta 1989. Laite pyörii akselinsa ympäri kovalla vauhdilla, jolloin seinillä seisovat matkustajat liimautuvat seinille keskipakovoiman vaikutuksesta. Laitteen on valmistanut ARM (UK) Ltd.

big_bumper.jpg 58k

Autorata, 1989

Törmäysautot on valmistanut Bertazzon Italiasta. Itse radan on valmistanut Barbieri.

big_cokerace.jpg 96k

Fairy Race, 1990

Ajoneuvokolonna on lasten suosikki. Valmistaja on Claudio Sartori Italiasta.

big_clown.jpg 43k

Clown around, 1990

Karusellin vaunut ovat nousevia, kuten minijeteissä. Tätä voisi siis kutsua mikrojetiksi. Vastaava laite löytyy ainoastaan Tykkimäeltä. Clown Aroundia tekee Zamperla Italiasta.

big_lulla.jpg 81k

Lulla, 1992

Englantilaiset kutsuvat tällaisia sekalaisia ajoneuvoja ja eläimiä sisältäviä karuselleja nimellä Toyset, eli vapaasti käännettynä Lelukokoelma. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_samba.jpg 87k

Samba Balloon, 1994

Pallokaruselli sopii koko perheelle. Myös Linnanmäellä on samanlainen laite, mutta Suomen Tivolin laite tuli kuitenkin ensin. Valmistaja on Zamperla Italiasta.

big_sombrero.jpg 49k

Sombrero, 1996

Laite on italialais-valmistaja Soriani & Moserin tuoreempia laitteita. Sombrero korvasi vuonna 1996 Mustekalan.

big_giant.jpg 80k

Giant Wheel, 1998

Tämä jättikokoinen maailmanpyörä päihittää kooltaan jopa Linnanmäen pyörän mennen tullen. Pyörän on tehnyt Fabbri Italiasta. Se on maailman suurin maanteitse liikuteltava maailmanpyörä.

big_worm63.jpg 69k

Crazy Worm, 2000

Crazy Worm on minikokoinen vuoristorata. Parhaat mutkat ovat alhaalla ennen ja jälkeen aseman. Ajo kestää tyypillisesti kolme kierrosta. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta. Katso, kuinka Crazy Worm pystytetään, tai tutustu sen toimintaperiaatteeseen.

big_lastenmp.jpg 90k

Lasten maailmanpyörä, 2001

Kauden 2001 uutuuslaite on Suomen Tivolin kaunein laite. Sen kyytiin mahtuu myös vanhempia lasten seuraksi. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_pitstop.jpg 75k

Pit Stop, 2001

Myös toinen kauden 2001 uutuslaitteista on suunnattu pikkuväelle. Ajopeleissä on valinnanvaraa, ajetaanko rekkaa, jeeppiä, Ferraria vai McLarenia. Kahden viimeksimainitun keskinäisestä järjestyksestä käytiin tosin leikkimielistä kädenvääntöä italialaisen valmistajan ja Suomen Tivolin välillä. Myös tämä laite on Sartorin tuotantoa.

big_musik1.jpg 76k

Musik Express, 2002

Musik Express korvasi vuosina 1998-2001 pyörineen Hot Wheelsin. Laite edustaa alan uusinta tekniikkaa, ja on käytössä erittäin hiljainen ja kyydiltään tasainen. Kyytiin mahtuu 40 matkustajaa yhteensä 20 vaunuun. Laitteen on valmistanut Barbieri Italiasta.

High Energy

High Energy, 2004

High Energy on Fabbrin valmistama laite. Laitteessa on kolme erilaista ajo-ohjelmaa. Kyytiin mahtuu kerralla 20 matkustajaa. Tunnin aikana High Energy kuljettaa 400 matkustajaa. Ajonopeus on 10-20 kierrosta minuutissa. Yhden kyydin kesto on noin 2 minuuttia.

Vuoristorata

Vuoristorata, 2004

Vuoristoradan valmistaja on italialainen Pinfari. Maksiminopeus on 11 m/s. Radalla on yksi juna, johon kerralla mahtuu 24 matkustajaa. Tunnissa laite kuljettaa 700 vierasta. Yhden kierroksen kesto on noin 50 sekuntia.

big_darkride.jpg 93k

Dark Ride, 2007

Kummitusjuna on ensimmäinen vastaava laite suomessa, jossa vaunut kulkevat kahdessa eri kerroksessa. Välillä vaunut tulevat kirkkaaseen ulkoilmaan, mutta palaavat heti takaisin hornan syövereihin. Kummitusjuna on ostettu Powerlandista.

megahiphop_iso.jpg 90k

Mega Hiphop, 2009

Hiphopin valmistaja on italialainen Moser. Laite kyyditsee kerralla 10 asiakasta.

megaflip_iso.jpg 111k

Mega Flip, 2012

Mega Flip tuo paljon kaivattua hurjuutta Suomen Tivolin laitekantaan. Laitteen on valmistanut italialainen Technical Park. Kyyti vie hurjapäät jopa 21 metrin korkeuteen. Kerralla laitteeseen mahtuu 16 ihmistä.

spider_iso2.jpg 158k

Spider, 2015

Uskallatko kyytiin? ensiksi leppoisasti liikkuva Spider antaa rennon mukavan kyydin, mutta odotahan kun vauhti kiihtyy ja vaunut alkavat pomppimaan villisti ylös ja alas. Laitetta kutsutaan maailmalla myös nimellä Smashing jump. Laitteen on valmistanut italialainen Fabri.

linna_iso.jpg 185k

Rocket liukumäki, 2016

Perheen pikkuväelle suunattu pomppulinna jossa voi kuvitella itsensä vaikkapa prinseksaksi.

Näitä laitteita et enää Suomen Tivolissa näe

big_skymaste.jpg 58k

Skymaster, 1991

Skymaster oli käytössä vuosina 1991 - 1999. Se oli mukana vielä alkukaudesta 2000, mutta lähti samantien Italiaan, kun Trombi saapui. Laitteen on valmistanut ARM (UK) Ltd.

big_hotwheel.jpg 70k

Hot Wheels, 1998-2001

Hot Wheels tuli kummitusjunan tilalle, kunnes Musik Express puolestaan syrjäytti sen paikan. Laite toimii nykyään Ukrainassa kiinteässä huvipuistossa. Hot Wheelsin on valmistanut ARM (UK) Ltd.

Halfpipe

HalfPipe, 2005 - 2011

HalfPipe on italialaisen Fabbrin valmistava laite. Maksiminopeus HalfPipessa on 30 km/h ja ajoaika on noin 2,5 minuuttia. Laitteeseen mahtuu kerralla 24 matkustajaa.

big_dragon.jpg 77k

Lohikäärme, 1990

Lohikäärme on paras versio pienistä Lentävä Matto-tyylisistä laitteista. Laite tunnetaan myös nimellä Flying Dragon. Sen valmistaja on Soriani & Moser Italiasta.

big_octopus.jpg 150k

Mustekala

Laite on myyty Kauko-itään, ja pyörii tällä hetkellä Thaimaassa. Octopussin valmistaja on Soriani & Moser Italiasta. Mustekalan tilalle tuli Sombrero kaudeksi 1996.

big_caves.jpg 86k

Kummitusjuna

Myös kummitusjuna Magic Caves on poistunut keskuudestamme. Sen korvasi Hot Wheels 1997.

big_cinema.jpg 28k

Cinema 180

Kuva: Markku Jääskeläinen

big_dragon2.jpg 122k

Dragon vuoristorata

Kuva: Markku Jääskeläinen

big_musicbob.jpg 117k

Musicbob

Musicbob on tehnyt periaatteessa paluun, sillä Hotwheels ja Musik Express ovat melko samanlaisia laitteita.

Kuva: Markku Jääskeläinen

big_orbiter.jpg 77k

Orbiter

Kuva: Markku Jääskeläinen

big_trombi.jpg 51k

Trombi

Trombi toimii, kuten Linnanmäen Rainbow. Trombi pyörii esikuvaansa nopeammin, ja nousee korkeammalle, mutta tiukkojen turvapuomien takia siinä ei ole alaspäin tultaessa niin selkeää vapaan pudotuksen tuntua. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_maailma.jpg 77k

Maailmanpyörä

Suomen tivolin vanha Maailmanpyörä matkasi Lappeenrannan Huvisatama puistoon muutamia vuosia sitten.

big_freefall.jpg 60k

Free Fall, 2003

Kauden 2003 yllätyshankinta on Space Shotin pienoisversio. Laitteen kyytiin mahtuu kerrallaan yhteensä 10 matkustajaa. Vaunut hinataan ylös vaijerivedolla, josta ne tulevat alas vapaalla pudotuksella. Laitteen valmistaja on Moser Riders Italiasta.

Kuva: Jan Persson

big_zoo.jpg 67k

Zoo

Zoo on lasten eläintarha pienoiskoossa. Vaunun sisällä on käärmeitä, liskoja ja muita matelijoita. Ulkona on muita eläimiä.

big_pond.jpg 62k

Pallomeri

Myös pallomeri on vaikuttavan kokoinen.

Pääsivulle