TIVOLI SUUROSEN HISTORIA

Päivitetty 17.05.25

Teksti: Lauri Vartiainen ja Artturi Martynov

Tivoli Suurosen on perustanut maamme tunnetuin surmanajaja,
Onni Suuronen (1923-2014). Tivolialan ihmiset ovat yleensä Suomessa vanhojen tivolisukujen jälkikasvua. Onni Suuronen on yksi näistä harvoista poikkeuksista. Alun perin hän toimi seppänä, käytyään ensin Mikkelissä seppäkoulun heti sotien jälkeen. Koulun jälkeen tämä työskenteli jonkin aikaa maalaisseppänä Hirvensalmessa, jossa hänellä oli oma paja. Nuoren miehen teki kuitenkin mieli nähdä maailmaa. Vuonna 1947 Suuronen näki Sariolan työpaikkailmoituksen Maaseudun Tulevaisuudesta, jossa haettiin seppää Keravalle, Sarioloiden talvipaikkaan, Sariolanmäelle. Siihen aikaan Sariolan tivolitoiminta oli vielä saman perheen hallussa. Toimintaa johti J.A.F. 'Jaffu' Sariola, jonka pojat Matti, Unto ja Toivo vetivät kolmea erillistä tivoliosastoa. Tivolien mukana oli myös surmanajajia, jotka jakaantuivat eri osastojen mukaan.

Onni Suuronen sai hakemansa paikan, ja teki sepän töitä noin vuoden verran. Keravalle tuli koulutettavaksi useita surmanajajia, joten Onni Suuronen rakensi näille surmanajopyttyjä, ja seurasi samalla kiinnostuneena sivusta myös ajamista. Hän sai huiman idean kokeilla surmanajoa tavallisella polkupyörällä puhtaasti huvin vuoksi. Luonnollisesti idea piti kokeilla myös käytännössä, hyvin tuloksin.

Surmanajaja Esa Paltila seurasi Onnin kokeita, ja meni lopulta ehdottamaan Sarioloille, että "annetaan Suurosen kokeilla surmanajoa myös moottoripyörillä, kun on kerran siitä niin kiinnostunut". Tämä aiheutti Sariolan perheen kesken melkoista väittelyä, sillä hyvä seppä menisi hukkaan, jos Onni alkaisi surmanajajaksi. Lopulta Sariolat tulivat siihen johtopäätökseen, että seppiä on paljon helpompi löytää, kuin surmanajajia, joten Suuronen sai luvan.

Asiassa oli kuitenkin yksi ongelma: Huimapäämme ei osannut ajaa moottoripyörällä. Itse asiassa tämä oli kyllä aikanaan kerran kokeillut kaksipyöräisellä ajoa pappilan Indian-merkkisellä pyörällä, mutta se kokeilu päättyi ojaan. Niinpä Onni Suuronen opetteli ajamaan moottoripyörällä suoraan surmanajopytyssä, tai Sariolan taloa ympäri kiertäen.

Kalevi ja Onni Suuronen

Onni Suuronen on ajanut surmanajoa jo vuodesta 1948, Kalevi Suuronen vuodesta 1971 lähtien. Esityksissä Onni ajaa moottoripyörää, Kalevi autoa.

Kuva: Tivoli Suuronen

Yritys onnistui, ja niinpä Onni Suuronen kiertelikin vuoden 1948 esiintyjänä Sariolan tivolin leivissä. Samaan aikaan Esa Paltila esiintyi Sariolan toisen tivoliosaston mukana. Keväällä 1949 kumppanukset päättivät kuitenkin ryhtyä itsenäisiksi esiintyjiksi, joten he rakensivat oman pytyn. Tämä oli vähävaraisille miehille kaikkea muuta kuin helppoa, olihan meneillään sotien jälkeinen pulakausi. Esa Paltilan vaimo oli kuitenkin tehtailijan tytär, joten miehet pääsivät käyttämään Paltilan appiukon koneita.

Pytty valmistui lopulta, ja kaksikko lähti kiertämään maata vielä saman kesän aikana. Aluksi miehillä oli käytössään vain yksi moottoripyörä, jota he käyttivät vuorotellen. Kun rahavarat karttuivat, saatiin ostettua myös toinen pyörä, jolloin molemmat pääsivät ajamaan yhtä aikaa.

Huimat suunnitelmat eivät loppuneet siihen. Seuraavaksi kaksikko alkoi puuhaamaan surmanajoautoa. Auton rakensi Eläintarhan ajoihin osallistunut ajajakaksikko, Keitele ja Grundqvist. Ensimmäisen kerran huima auton ja moottoripyörän yhteisnäytös nähtiin Mikkelin talvimarkkinoilla talvella 1949-1950. Putkirakenteinen kääpiöauto oli kuitenkin mekaanisesti heikko, joten se hajosi lähes jokaisen näytöksen aikana. Auto alkoi kestämään vasta sitten, kun kuskit sorvasivat siihen uuden akselin.

Onni Suuronen oli myös yksi Linnanmäen alkuperäisistä ohjelmansuorittajista. Hänen ja Paltilan surmanajotynnyri seisoi Markkinatorin laidalla heti avajaispäivästä 27.5.1950 lähtien. Surmanajajat pyydettiin paikalle sen jälkeen, kun Linnanmäelle pelejä tuonut tivolimies, Lauri Seiterä, oli nähnyt miesten esiintymisen ja kehotti kohta avattavaa huvipuistoa pestaamaan kaksikon. Linnanmäellä nähtiinkin surmanajoa neljän kuukauden ajan, ja olisi nähty pitempäänkin, mutta kaksikko päätti lähteä pyttynsä kanssa kiertelemään maakuntaa.

Se olikin järkevä päätös, etenkin Olympiakesänä 1952. Se oli kesä, jolloin kaikki muut kynnelle kykenevät tivolit saapuivat Helsinkiin suuren yleisömäärän toivossa. Yrittäjiä oli kuitenkin yksinkertaisesti liikaa, ja yleisö oli kiinnostunut enemmän urheilusta kuin huvittelusta, joten kaikki tivoliyrittäjät, ja jopa Linnanmäen huvipuisto, olivat vaikeuksissa. Osa tivoleista meni jopa konkurssiin ja surmanajasuku Jokilammet itse asiassa lopettivat uransa juuri siihen. Suuronen ja Paltila kiertelivät samaan aikaan maakuntaa, ja saavuttivat suuren suosion.

Surmanajopytty

Yleisö kiipeää katsomaan esitystä ylös portaita pitkin. Autolla ja moottoripyörällä ajetaan parhaimmillaan alle metrin päässä katsojista.

Kuva: Tivoli Suuronen

Sitä kiertelyä kestikin sitten kymmeniä vuosia. Yhteistyö Paltilan kanssa kesti kuitenkin vain pari-kolme kautta, jonka jälkeen Onni Suuronen osti Paltilan osuuden tynnyristä itselleen. Paltila taas puolestaan rakensi itselleen kuolemanpallon, jonka kanssa hän kierteli aina 60-luvulle asti.

1950- ja 1960-luvulla Onni Suuronen esiintyi pääasiassa yksin. Välillä hänellä oli kuitenkin ajokumppaneina esimerkiksi Veikko Pohlström muutaman vuoden, ja Matti Laaksonen ainakin yhden vuoden. Onni kierteli neljän vuoden ajan myös Tivoli Toivo Sariolan kanssa itsenäisenä yrittäjänä.

Surmanajotivolin mukana oli alusta lähtien myös muita houkutuksia, kuten peilisali, tivolipelejä (tikanheitto, onnenpyörä, narunveto yms.), automaatteja, sekä erilaisia esityksiä alkaen taikureista ja klovneista. Suurosen mukana onkin esiintynyt melkoinen joukko tunnettuja taiteilijoita, kuten kahlekuningas Timo Tuomivaara, sekä taikurit Markku Purho, Heikki Oravamäki ja Alexander Kassinen. 70-luvulla Suurosilla esiintyi myös hengenvaarallisia temppuja tekevä Aimo Leikas, jonka bravuureihin kuului mm. pelastautuminen giljotiinista, sekä venäläinen ruletti oikeilla ammuksilla. Tämä koituikin lopulta Leikaksen turmaksi. Erään kerran temppu epäonnistui, jolloin mies ampui tyrmistyneen yleisön edessä ohimoonsa vasen ammuksen kohtalokkain seurauksin.

Vaikka Suurosten tivolitoiminta keskittyi surmanajoon, pyrittiin sen seuraksi löytämään ohjelmallisia esityksiä hyvästä syystä. Tällä haluttiin välttää pahimpina aikoina jopa 40 % suuruinen huvivero, jota ei peritty lainkaan ohjelmanumeroista. Nuorimmat lukijat eivät ehkä ole edes kuulleetkaan tästä verotuksellisesta kukkasesta. Periaatteena oli nimittäin se, että kaikenlaiset huvit, kuten tanssiminen ja tivolissa käynti, luettiin niin suureksi synniksi ja turmioksi kansalle, että niille piti panna erillinen lisävero. Tämä roima vero lisättiin pääsylippujen hintaan. Käytännössä vero maksettiin myymällä pääsylipun mukana valtiolta ostettavia verolippuja, jotka sitten revittiin pääsylippujen kanssa huveihin mentäessä. Huvivero poistettiin Suomesta vasta vuonna 1981.

Suurosten etuna oli kuitenkin kaiken aikaa se, ettei verottaja tiennyt, kuinka surmanajoon pitäisi suhtautua. Sitä verrattiin kilpa-ajoihin, joista ei kannettu huviveroa, joten sitä ei kannettu myöskään surmanajosta. Huonona puolena surmanajossa oli taas se, ettei samoihin paikkoihin kannattanut mennä peräkkäisinä vuosina, sillä ohjelma oli vielä yleisön tuoreessa muistissa.

Tarantella, 1972

Tarantella on Tivoli Suurosen ensimmäinen laitehankinta kautta aikojen. Laite oli rakennettu Ruotsissa.

Onni Suurosen poika, Kalevi Suuronen (s. 1953), aloitti surmanajon 17-vuotiaana, vuonna 1971. Työnjako oli se, että isä ajoi moottoripyörää, ja poika autoa. Kahden kuskin yhtäaikainen ajo lisäsi suosiota räjähdysmäisesti ja 70-luku olikin Suurosille taloudellisesti hyvää aikaa. 1970-luvulla toiminta alkoi myös kehittyä kohti myöhempää huvipuistolaitteisiin perustuvaa tivolia. Suurosten ensimmäinen laite tuli vuonna 1972. Se oli Ruotsissa rakennettu Tarantella-karuselli, joka oli käytössä aina loppuun saakka. Tosin se oli välillä pois muutaman vuoden ja sitä ei saatu ihan jokaiselle pysähdyspaikalle. Seuraavana vuonna laitevalikoimaan tuli keinukaruselli, jonka Suuroset rakensivat itse.

Huviveron poistaminen vuonna 1981 oli ratkaiseva tekijä monen tivolin taloudelle. Se mahdollisti aikaisempaa isommat laiteinvestoinnit. Myös Suurosille tuli paljon laitteita sen jälkeen. Lentokonekaruselli tuli jopa samana vuonna, kuin vero poistettiin. Laitteista El Paso-juna saapui 1985, Twister (ostettiin Tivoli Matti Sariolalta, nykyään Tivoli Sariola) vuonna 1988, Autorata vuonna 1991, Eurooppa-Tivolilta jäänyt Neptune vuonna 1995, Jet Star vuonna 1997 ja Tagada vuonna 1988. Suurosilla on välissä ollut myös muitakin laitteita. Esimerkiksi Tivoli Seiterässä vuosina 1992-1998 pyörinyt Hustler oli 5-6 vuotta Suurosilla ennen Seiterää. Tivolin valikoimassa on ollut myös Skoghin tivolista vuokrattu Vauhtivirveli ainakin kaksi kautta.

Sukupolvenvaihdos nähtiin Suurosilla vuonna 1994, jolloin Kalevi Suuronen otti tivolin vetovastuun. Vuonna 2004 Facto Edizioni palkitsi Onni Suurosen Italian Riminissä hänen elämäntyöstään Kultaisen Ponilla, eli tivoli- ja sirkusalan 'Oscar':illa. Pari vuotta aiemmin palkinnon oli ansainnut Jyrki Sariola koko sukunsa tivoliuran puolesta.

Keinukaruselli, 1973

Keinukarusellin Suuroset rakensivat itse nähtyään vastaavanlaisen lomamatkalla etelään.

Tivoli Suurosen toiminta sen viimeisellä kolmella vuosikymmenellä keskittyi pelkästään huvipuistolaitteisiin. Surmanajo loppui ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa, vähän sen jälkeen kun Suurosista kuvattiin
dokumenttiohjelma televisioon. Vuonna 1995, muutaman vuoden tauon jälkeen Kalevi Suuronen pystytti tynnyrin jälleen kerran tivolin yhteyteen, Lutakon silloin vielä tyhjälle kentälle Jyväskylään. Tarkoituksena oli, että Kalevi esiintyy pytyssä yksinään moottoripyörällä. Myös Onni Suuronen kokeili huvikseen ajamista kesken harjoitusten, ja totesi session jälkeen, että ajaminen luonnistuu vielä mainiosti. Niinpä isän ja pojan yhteinen huimapäänumero nähtiin taas uudemman kerran, kauden ensimmäisestä esityksestä lähtien. Onni Suuronen oli tuohon aikaan 72-vuotias, joten tapahtuneen täytyy kyllä olla maailmanennätys alallaan. Surmanajoa kesti kuitenkin vain tuon yhden vuoden. Viimeinen ajokerta tapahtui Joensuussa. Vuonna 2004 Yleisradio teetti Suurosista vielä toisen dokumentin, Tosi tarina: Surmanajaja elää.

Sen jälkeen surmanajo Suomessa ei ole saanut läheskään yhtä paljon huomiota kuin aikanaan, paria uudempaa yrittäjää, sekä Sirkus Finlandiassa kuolemanpallossa ajoja lukuun ottamatta. Perinnettä jatkoivat 1980-luvulla aloittaneet Hornanveljet, jotka ajoivat lieriönmuotoisessa pytyssä 2000-luvulle saakka. Hornaveljiin kuuluivat: Tuije Grönholm, Ari Niemelä, Vesa Hakala, Ahti Salminen ja Seppo Huupponen. Nämä sitten myivät alkuperäisen pyttynsä Surmanveljille, joihin kuului Reisjärveltä peräisin olevat Teemu Kokkoniemi, hänen kaksi veljeänsä ja heidän serkkunsa. He taas ajelivat pytyssään joskus 2017-2018 asti ja itse asiassa vuonna 2008 ajoivat show'n, jossa yleisössä olivat mukaan lukien Suuroset. Motorodeo ajoi puolestaan täysin pyöreän kuolemanpallon sisällä, joten molemmat surmanajon lajit ovat maassamme hyvin edustettuina. Muitakin surmanajajia Suomesta nykyään toki löytyy, mutta mainostus tai sen määrä näille esityksille ei ole mikään paras.

Vuonna 2000 Kalevi Suuronen pystytti surmanajopytyn jälleen kotinsa pihaan. Tästä lähtikin liikkeelle huhu, että Surmanajoa saatettaisiin nähdä jälleen kerran myös Suurosen tivolissa. Kalevi Suuronen täytti 50-vuotta loppuvuodesta 2003, ja alun perin sen kunniaksi halusi ajaa taas rämäpäisen surmanajo-show'n kaudella 2004, mutta tämä ei toteutunut terveyssyistä.

Nimensä mukaisesti surmanajo on vaarallista puuhaa. Maailmalla ajajia on jopa kuollut temppujen epäonnistuessa. Suurosilla on tässä suhteessa käynyt parempi tuuri. Kalevi Suuronen on selvinnyt koko 25-vuotisen uransa pelkillä mustelmilla. Kaksi kertaa pidempään ajanut Onni Suuronenkin on pahimmillaan loukannut vain olkapäänsä. Vammat syntyvät yleensä silloin, kun moottoripyörä kaatuu pytyn pohjalle, jolloin olkapää osuu ensimmäisenä maahan. On tällöin myös ilmiselvää, että surmanajo kuolemanpallossa on vielä vaarallisempaa ahtaamman tilan vuoksi, etenkin jos ajajia on kaksi tai enemmän.

Ala on rankkaa myös kovan esiintymistahtinsa vuoksi. Esityksiä on saattanut olla peräti 30 viikossa, ja parhaimpana/pahimpana päivänä peräti 18 kertaa yhden ainoan päivän aikana. Onni Suurosella on ollut uransa aikana esityksiä niin paljon, että hän on ajanut pytyssä yli maailmanympärysmatkan.

Ajopelit

Tällaisilla vehkeillä tynnyriä kierretään. Auto on niin hurjan näköinen, ettei tavallinen ihminen uskaltaisi ajaa sillä edes sileällä tiellä.

Kuva: Tivoli Suuronen

Ajopelinä Suuroset ovat käyttäneet tsekkiläisiä ZZ-merkkisiä pyöriä. Niissä on lyhytiskuiset magneettokoneet, tilavuudeltaan 170cc. Pyörät on muutettu surmanajokäyttöön esimerkiksi uusimalla vaihdelaatikon rattaita. Pyörissä on 3-vaihdetta, mutta koska pytyssä ajetaan kakkosvaihteella, on sen välitystä jouduttu muuttamaan. Tasapainon puolesta surmanajo on erittäin tarkkaa puuhaa. Jopa kypärän, tai kumisaappaiden vaihto toiseen vaikuttaa ajotuntumaan, puhumattakaan itse pyörästä, kuten etuhaarukan asennosta tai rengaspaineista.

On myös muistettava, että kun Onni Suuronen aloitti uransa, ei nykyaikaisia renkaita tai vanteita ollut saatavilla. Jos renkaassa oli rakkula, sillä piti ajaa, koska uusia ei yksinkertaisesti ollut saatavana. Vastaavassa tilanteessa olisikin nykyajan motoristeille enemmän haastetta, mutta Onni Suurosen aikaan miehet tehtiinkin tunnetusti raudasta.

Suurosten vanhat surmanajopelit on löytyvät nykyisin (2025) Lahdessa, Suomen moottoripyörämuseossa, jonka yhteydessä toimii Ace Cafe Lahti. Museosta löytyvät myös samanmallinen pyörä, mitä surmanajaja Yrjö Jokilampi käytti, eli Raleigh Model Mo-31.

Onni Suuronen kuoli 9. tammikuuta 2014 Jyväskylässä. Viimeisinä vuosinaan erityisesti narunvedon pelihoitajana tunnetun tivolin perustajan poismeno vaikutti kieltämättä jatkon kysymyksen kannalta, sillä Kalevi ja hänen vaimonsa Leila, joutuivat päättämään, että muutaman vuoden päästä tivoli lopetetaan, sillä jatkajaa koko firmalle ei sisältä löytynyt. Näin kauden 2018 päätyttyä, heti vuoden 2019 alussa tivoli julkisti, että oli tullut aika lopettaa ja, että Kalevi ja Leila siirtyvät viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Laitteet menivät ilmeisesti enimmäkseen joko Coinline Oy:n tai Vauhtipuiston omistukseen ja vanhimmat laitteet romuksi.

Suurosten nuorempaa polvea on toki edelleen huvialalla mukana, mutta jääköön tarkemmat yksityiskohdat vain tietoisten tietoon.

Kiitokset Onni ja Kalevi Suuroselle tämän sivun kuvista ja historiatiedoista.

Muut lähteet:
Kari Nieminen, sirkusteltta.blogspot.com (2022)
Priima/Mikko Määttälä, YLE (2008)
Eija Kyllönen, Motouutiset.fi (2021)

Tivoli Suurosen sivulle
Takaisin sivun alkuun