etusivu huvipuistot teemapuistot tivolit lakkautetut tietoja
uutiset artikkelit

SÄRKÄNNIEMEN UUTUUS HALF-PIPE KAUSIKORTTILAISTEN TESTATTAVANA

Sivut avattu 28.04.03.

Teksti ja kuvat: Heta Aromaa

big_halfpipe15.jpg 28k

Särkänniemi markkinoi tänä vuonna näyttävästi kausikorttiaan HALF PIPEn avulla. Korttinsa ajoissa hankkineet saivat etuoikeuden päästä koeajamaan hurjaksi markkinoitua laitetta jo 26. huhtikuuta, eli ennen huvipuiston varsinaista avautumista.

Kylmässä viimassa jonotti reilusti ennen h-hetkeä joukko innokkaita teinejä. Kellon lähestyessä kahtatoista paikalle ilmestyi myös vanhempaa väkeä odottelemaan porttien avautumista. Aiemmin paikalle saapuneet saivat seurata laitteen ajoa tyhjänä. Parkkipaikan puoleisten istuinten ympäripyörimisessä oli joitain vikaa. Ongelma ei tuntunut korjaantuvan, joten hurjapäille suosittelen dekin vasenta puoliskoa. Koeajoon oli ilmoittautunut 60 halukasta, joista valitettavasti ainakin yksi oli ilmoittautunut ennen pituusrajan nostamista 140 senttiin. Onneksi laite ei ollut vielä ajossa hänen poistuessaan, pieni poika kun näytti muutenkin pettyneeltä.

big_halfpipe16.jpg 95k

Pituusrajaa siis todellakin nostettiin, vaikka suurimmassa osassa painetuista esitteistä ja mainoksista rajana lukee edelleen 120 cm. Särkänniemen ajolaitevastaavana työskentelevä Mirja Murto kertoi, että asiassa tapahtui inhimillinen virhe. Särkänniemen www-sivuille asia on korjattu ja puistossa jaettavissa esitteissä pituusraja on oikein, eli 140 senttiä. Pituusraja on kohtuullisen korkea siitä yksinkertaisesta syystä, että laite on hurjempi kuin mitä 120-senttisellä esikoululaisella on kanttia. Näin säästyvät ikäviltä yllätyksiltä sekä pienet kävijät, että laitteen työntekijät.

big_halfpipe17.jpg 71k

Half Pipella työskentelee 2-3 henkilöä kerrallaan. Kaikki ovat aluksi Särkänniemen vanhoja työntekijöitä., mutta pikku hiljaa laitteelle koulutetaan lisää väkeä. Työntekijät ovat saaneet laitteelle neljän päivän koulutuksen ja ajavat vuoropäivinä myös viereistä Koskiseikkailua. Särkänniemi on päättänyt panostaa tänä kesänä työntekijöidensä mielenkiinnon ylläpitämiseen laittamalla työntekijät työskentelemään eri laitteilla eri päivinä. Enää ei siis tarvitse ensin aloittaa lastenlaitteista, siirtyä seuraavana vuonna isommille laitteille, jonka jälkeen voi pyrkiä tiimilaitteen pariin. Jos työntekijä nykyisin työskentelee maanantaina lastenlaitteella, voi hän tiistaina olla vaikka Tornadolla. Uusi systeemi pitää mielen virkeänä ja hymyn kasvoilla, eikä pääse se työkaverin naamakaan ärsyttämään kun sitä ei tarvitse koko kesää tuijotella!

big_halfpipe18.jpg 75k

Kyselin uuden laitteen mahdollisista ongelmatilanteista ja niistä seuraavista korjaustauoista. Ilmeisesti ainakin toukokuun puoleen väliin saakka apu löytyy läheltä, sillä Half Pipen valmistajan Intaminin insinöörit ovat valvomassa tapahtumia paikan päällä. Tämän jälkeen mahdolliset vikailmoitukset siirtyvät modeemin välityksellä tehtaalle, jossa määritellään vian sijainti ja annetaan pikaisesti korjausohjeet Särkänniemen huoltomiehille. Miehet siis pysyvät paikallaan, vain tieto kulkee ja aikaa säästyy -myös meidän huvipuistofriikkien.

Lauantaina Half Pipea ajettiin puoli kahteen, joten kaikki ennakkoajoon ilmoittautuneet kausikorttilaiset saivat ajaa useammankin kerran. Keskimääräinen sykli oli noin 5 ja puoli minuuttia itse ajon kestäessä noin minuutin. Kierto takuulla lyhenee, kunhan sekä asiakkaat että työntekijät saavat rutiinista kiinni. Tunnissa laite vetää karkean arvion mukaan noin 500 kävijää. Jonottajille on luvassa musiikin lisäksi muutakin viihdettä. HP:n sisätiloissa jonottavat saavat katsella screeniltä lumilautailua aikansa kuluksi.

big_halfpipe19.jpg 45k

Olin suunnitellut pistäytyväni laitteessa myöhemmin kesällä. Kyseltyäni mm. G-voimista, joita muuten pitäisi olla ainakin neljä, pyydettiin minua tutustumaan laitteeseen itse. Ihmeen pieniltä näyttivät kyydissä olijat dekin kiivetessä korkeimmilleen. Toisaalta suurin osa oli nuorempia kuin minä. Laitteessa väitti käyneensä myös ihminen, joka ei pidä edes Viikinkilaivan keikutuksesta. Päättelin siis laitteen olevan kohtuullisen soveltuva myös itselleni. Minulta vietiin kamera, silmälasit ja laukku parempaan talteen ja niiden omistaja kiipesi hykerrellen mustalle penkille. Alhaalla parkkialueella vierailulla olevat sukulaiset hihkuivat ja vinkkailivat, tai saattoivat tietysti olla muitakin ihmettelijöit -ilman silmälaseja kun tuppaa näkö hieman heikkenemään. Tempaisin ronskisti oranssin turvakaaren alas, kiristin ja lukitsin turvavyön. Turvakaari menee muuten helposti liiankin tiukalle, mutta toisaalta eipä ollut sitten keuhkoissa turhaa ilmaakaan ajon aikana huudeltavaksi.

big_halfpipe20.jpg 37k

HP lähti liikkeelle ensin pyörittämällä matkustajia kevyesti ympäri. Vauhtiin se kiihdytti äkäisesti: ensin muutaman metrin korkeuteen kummallekin puolelle ja samantien lähes kiskojen "stoppareihin" saakka. Heijaaminen oli pehmeää, ei siis verrattavissa Viikinkiin tai Frisbeehin, mutta epäkeskoisuuden avulla toimiva pyöritys ei onnistunut, kaikkien matkustajien painaessa suunnilleen saman verran. Maisemia en ehtinyt ihastukseltani tai järkytykseltäni katselemaan, mutta asia korjaantuu tulevaisuudessa! Minuutin kestävä nautiskelu/piina jäi hieman vajaaksi ja ajoaikaa voisi mielestäni hyvin lisätä 20 sekunnilla. Toisaalta ilma oli todella kolea, eikä laitteessa istuskelu ollut kovin lämmintä kyytiä. Katsotaan piteneekö ajoaika samassa suhteessa lämpötilan kohoamisen kanssa.

big_halfpipe21.jpg 94

Hytisten kylmyydestä ja polvien lyödessä loukkua ihan muuten vaan, kiitin ja poistuin paikalta. Vatsa ei edes yrittänyt mennä sekaisin, mutta pää sen sijaan sai kokea jotain uutta ja erilaista. Tiedä sitten mitä mieltä oli se aikuinen mies, jonka huuto kuului parkkipaikalle saakka;"Jeesuskuuleauta!!". Joku lapsi kiljui hänelle takaisin:"ÄLÄ HÖPÖTÄ!!!" Pitäisiköhän Särkänniemen ottaa käyttöön minimipituusrajoituksen lisäksi myös maksimipituus- tai ikärajoitus?

Half Pipen tekniset tiedot:


Pääsivulle